lauantai 6. elokuuta 2011

Viimeinenkin essee!

Nyt on viimeinenkin kirjailijaessee keittokirjassa! Mielenkiintoinen, kutkuttava matka mitä erilaisempien kirjojen parissa. Mukaan mahtuu niin vakavampaa kerrontaa kuin chic-littiäkin. Runollista prosaa, runoa ja varhaisnuorten romaania, tunnettuja ja vähän tuntemattomampiakin nimiä. Ja kaikkia yhdistää ruoka.

Nämä kirjat ja niiden ruokaan liittyvät teemat olivat niin mielenkiintoisia, että päätin tehdä niistä alkavana lukuvuonna kirjallisuustieteen kandintyöni.

Sopivien sitaattien etsiminen on ollut erityisen hauskaa. Ruoka, jota olemme juuri syöneet, saattaa sopia täydellisesti jonkin kauniin lauseparin kanssa samalle sivulle. Innostuin ja laajensin valikoimaa: sitaatteja löytyi myös kirjailijaesseiden ulkopuolisten kirjailijoiden teoksista.

Muutama resepti vielä uupuu. Tuttuja ruokalajejahan nämä ovat, mutta yleensä kokkaan intialaista ruokaa melko spontaanisti. Kirjaa varten keitän kynä kädessä. Jokainen mauste pitää mitata, keittoaika tarkistaa kellosta.

Viettämäni aika ruokaisan kaunokirjallisuuden seurassa on tuonut elämääni myös uusia ihmisiä. Esimerkiksi Bulbul Sharman kanssa olemme vaihtaneet mielenkiintoisia ateria-ajatuksia sähköpostitse. Vielä minä hänen luonaan käyn Lontoossa, jotta hän saa keittää sen lupaamansa tulisen curryn!



3 kommenttia:

  1. Ihana, että olet saanut taas uuden tuttavan, jonka kanssa voit keskustella intialaisesta ruuasta ja jakaa ohjeita. :) Olen iloinen!

    VastaaPoista
  2. Ai niin, hyvä kandin aihe. :)

    VastaaPoista
  3. On se! ja kiitos vaan Munakoisojen kiukusta, Hanna!

    VastaaPoista