Paras tapa käydä kirjastossa on mennä summamutikassa hyllyjen väliin, antaa sormien hipoa kirjankantoja, poimia yksi, poimia toinen, tuoda kotiin kolmas. Ihan ilman suunnitelmia tai suorittamisen pakkoa. Sillä lailla minä kävin tällä viikolla kirjastossa ja palasin kotiin kassi täynnä kirjoja. Yksi niistä oli Kristina Carlsonin Herra Darwinin puutarhuri. Se kertoo yhdestä talvesta pienessä englantilaiskylässä - itse Darwin ei pääse ääneen vaan kerronnasta pitävät huolen kyläläiset.
Tämä on yksi parhaita lukemiani kirjoja! Kieli on ihmeellistä, se kuvaa hyvin ihmisen tapaa ajatella. Pidin moninaisista luonnollisesti vaihtuvista minäkertojista, joiden ajatukset soljuvat tekstissä limittäin ja lomittain. Nautin erityisesti teoksen huumorista, vähän väliä hymähtelin huvittuneena Darwinin puutarhurin skeptisille ajatuksille (Jumalaa koskien) ja seurakuntalaisten totisen touhottaville rukouksille:
Välillä Sinä taidat unohtaa minut. On tärkeitä asioita. Minä ymmärrän. Täytyy suojella Kuningatarta ja Pääministeriä. Amen. Kai tämä heistä riittää, nyt kun Sinä olet minun kanssani. Kun Sinä et ehdi lähetä Enkelisi tai Pyhimys. En minä silti paavinuskoinen ole.
(s. 121)
Kyläläiset haaveilevat omiaan ja keskustelevat välillä Lajien synnystä. Mary Kenny haluaisi itsekin kirjoittaa kirjan:
Minun lukijani on varmasti sivistynyt nainen eikä hän kaupassa jätä kirjaa käsistään siksi että kirjailijan nimi on vielä tuntematon vaan hän lehteilee sivuja, ei taivuttele niitä, ja aionkin vaatia kunnollisen sidonnan jotta kirjaa voi lukea mukavasti sängyssä, mutta jos hän rupeaa lukemaan illalla ei ehkä malta nukkuakaan, ihan piakkoin alan kirjoittaa, Mary Kenny sanoo.
(s. 96)
Romaani toi myös esille Darwinin teorian varjopuolia, esimerkiksi erään huijarin ajatuksia siitä, miten yhteiskunnan tulisi suhtautua "elinkelvottomiin yksilöihin". Mutta pääasiassa nokakkain ovat tiede ja uskonto, kuitenkin lempeällä ja inhimillisellä tavalla. Olivathan Darwinin uudet opit aikoinaan kovin hämmentäviä ja outoja.
Darwinin puutarhuri on huomattu kirjablogeissakin, esimerkiksi Koko lailla kirjallisesti.
Jostain syystä kirjastosta kulkeutui kotiin tällä kertaa muitakin kristillisyyttä käsitteleviä romaaneja:
Jukka-Pekka Koskisen Viisi todistajaa kertoo Jeesuksesta viiden aikalaisen näkökulmasta. Jani Saxell arvioi teoksen Kiiltomatoon: "Lukijan on turha hakea romaanista vahvistusta omalle uskolleen tai epäuskolleen. Koskinen jättää viisaasti paljon rivien väliin". Jotain imua ja viihdettä kerronassa on, koska unohduin kirjan pariin tunniksi aamuyöllä, vaikka piti vain vilkaista. Koskisen muuhun tuotantoon voi tutustua hänen nettisivuillaan.
Marek Halterin Sarah on kertomus Raamatun Saarasta, joka nauroi. Luin tämän kirjan asuessani Calgaryssä ja ihastuin siihen silmittömästi. (Vai oliko se sittenkin Anita Diamantin Punainen teltta?) Saa nähdä, ehdinkö/jaksanko lukea kirjan uudelleen ja pidänkö siitä tällä kertaa yhtä paljon. Saara on yhä mielestäni yksi mielenkiintoisimpia Vanhan Testamentin henkilöitä.
(Kirjastosta tarttui muutakin mukaan, muun muassa Jake Chapmanin Memoirs of My Writer's Block. Lainasin sen, koska luin huolimattomasti "writer's blog". Ajattelin: "Haa! Kirja kirjabloggaajista!" Väärin! :D Voi olla, että palautan romaanin kirjastoon lukemattomana...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti