Nautimme suuresti ääneen lukemisesta, vaimo ja minä. Rakkaimmat muistot ovat niiltä viikoilta, jolloin uppouduimme Helena Sinervon Runoilijan talossa -romaaniin ja kävimme katsomassa sitä myös Rauman kaupunginteatterissa. Se oli hieno, hieno! Sofi Oksasen Baby Jane oli myös merkittävä yhteinen kokemus. Tosin sitä ei teatterissa näytetty, mutta Puhdistus nyt kuitenkin. Ravisuttava.
Nyt luemme Maijaliisa Dieckmannin lastenkirjaa, Väläys pimeässä. Sen teksti sopii hyvin ääneen luettavaksi, mikä onkin lastenkirjassa tärkeää. Paljon sellaista liittyy pistekirjoituksen syntyyn, josta meillä ei ollut aavistustakaan.
Välillä kävimme Gita Mehtan Joen sutran äärellä. Luin tarinan musiikista ja luonnosta. Tiesittekö, että sävel re on kuin vasikka, joka kutsuu äitiään? Tai jos laulat ga (länsimaisella asteikolla mi) nopeasti kolme kertaa, on se kuin määkivä vuohi? Pohjimmiltaan tarina kertoi kuitenkin neroudesta ja julmuudesta - ei ole helppoa olla neron lapsi: "Nerous on kuolleessa kulmassa ihmisten maailmaan nähden, se ei tajua omaa julmuuttaan."
Vanhainkodissa työskennellessäni luin asukkaille muun muassa Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä ja Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto nro 1:stä. Kumpikin toimi hyvin. Valintojen ei aina tarvitse olla perinteisiä, Pohjantähteä ja Seitsemää veljestä. Ikä ei ole este monipuolisesta kirjallisuudesta nauttimiselle.
Kun kaksi vanhinta lastani olivat pieniä, nautin erityisesti kaikenlaisten kirjojen ääneen lukemisesta. Ihanaa, että vain muutaman vuoden kuluttua Kuuttikin on siinä iässä, että voimme maata tuntitolkulla sängyllä kirjoja lukien ja niitä näitä höpöttäen!
Lukeeko kukaan muu kirjoja rakkaille ihmisilleen?
Kyllä, meilläkin tapana lukea ääneen toisillemme :)
VastaaPoista(Linkitin sinut tänään:)
:)
VastaaPoista(Korjasin muuten ohjaajan nimen pois tekstistä - ei se ollutkaan Mikko Roiha! En nyt hätäpäissäni muista ohjaajan nimeä. Roiha kuitenkin on yksi lemppariohjaajistani, ja useampikin hänen töistään on tullut nähtyä.)
Tarinat ovat ihmiselle ominaisin jakamisen muoto, ääneen lukeminen sen hartain ja ylevin muoto.
VastaaPoistahienoja kirjoituksia!
Mie tykkään lukea ääneen, mutta siihenkin täytyy olla joku oma tekniikka, että sitä jaksaisi tehdä pitkään. Minua alkaa pian haukotuttamaan ja sanat menevät sekaisin. Toinen osapuoli lukee mielellään tietokirjoja, joten hänelle on kiva lukea myös kaunoa ääneen.
VastaaPoistaKöh, minä luen joskus miehelle blogiani ääneen... ;) Ja ollaan joskus luettu kirjojakin. Jotenkin tuntuu, että yhteisen kirjan pitää olla sympaattinen, kun lukutilannekin on. Ollaan luettu esim. James Herriotia. Kuten Hanna sanoi, siinä pitää kuitenkin olla tekniikka (tai pitäisi lukea niin paljon, että oppisi lukemaan sujuvasti ääneen). Minulla on myös tapana nukahtaa, jos minulle luetaan, se on niin rentouttavaa.
VastaaPoistaEli kauheasti ei tule lueskeltua ääneen, mutta ihana kuulla, että joillain tulee!
Minä tykkään lukea miehelle ääneen "parhaita paloja" hyvistä teksteistä, oli se sitten nettisivu tai kirja. Mutta harvemmin mitään pidempää. Pitäisi joskus kokeilla, mutta mies ei varmaan kyllä jaksaisi (kuunnella tai lukea).
VastaaPoistaMinä luen noille pienimmille rakkailleni ääneen. Tytär kyllä tykkäisi, jos äiti laulaisi, koska kaikki laulettu jää soimaan tytön mieleen.
VastaaPoistaJenni: jostain syystä meillä Anna ei jaksa kuunnella ääneen luettuja blogitekstejä. Pitäisikö mun huolestua? :D
VastaaPoistaUnohdin mainita Juan Ramón Jimenezin Harmo-kirjan. Proosarunoutta pienestä aasista Andalucíassa, luettiin se ääneen häämatkalla Nerjassa. Oli ihana. :)
Ei kannata huolestua. Meillä se blogin ääneen lukeminen perustuu siihen, että jos en lue, niin mies ei tiedä blogiasioista mitään. Hän ei aio kuulemma lukea blogejani omaehtoisesti, koska tietää toivon mukaan muutenkin, mitä mulle kuuluu ja meillä tapahtuu. ;) Se ääneen lukeminen on siis eräänlaista omien tekstien pakkotuputtamista. :)
VastaaPoista