Luen parhaillaan Paavo Kettusen kirjaa Kätketty ja vaiettu, joka kertoo suomalaisesta hengellisestä häpeästä. Kettusen teos ja tutkimus perustuu yli 400 "häpeäkirjeelle", ja keskittyy häpeän kokemuksiin pääasiassa kristinuskon piirissä. Siitä huolimatta löysin kirjasta paljon tuttua ja muun muassa selkeimmän selityksen minua aiemmin kovasti vaivanneelle huijari-syndroomalle.Kaupassa iskee huijariolo. Myyjä näkee, että luottokorttini on silkkaa valhetta. Oikeasti minulla ei kuuluisi olla sentin pyörylää; lieneekö kortti ollenkaan omani. Yritän kovasti näyttää normaalilta. Samankaltaiselta kuin neloskassan parrakas mies, jolla on kärryssään meetvurstia, kalapuikkoja ja piimää. Tai kutosen nainen, jonka huulissa on kiiltoa ja ostoskorissa rennon huolitellusti asetellun luomusalaatin alla kylmä keskiolut.
(Mangopuun alla, s. 220)
Yhdessä Kettusen saamassa häpeäkirjeessä kuvataan samoin: "Usein tunnen olevani huijari ja syyllistyn, jos osoitan olevani pätevä jossain." Kettunen selittää, miten "sisäinen vertailija" itsessä vartioi, miten sisimmässämme saattaa kamppailla kokemus itsestä mitättömänä ja tarve osoittautua täydelliseksi, jotta jotenkin kelpaisi muille. Kaiken kukkuraksi häpeää tunteva ihminen pelkää ajattelevansa itsestään liian myönteisesti. Huijarihan se sellainen on, joka itseään pätevänä pitää! Varsinkin, jos on oikeasti täysin mitätön ja kelvoton.
Syyllisyys liittyy tekoihin, häpeä silkkaan olemiseen. Kaikesta voi jäädä kiinni.
Joskus uskonnollinen yhteisö ruokkii ja vahvistaa (tai suorastaan synnyttää) häpeäntunteita. Autoritaarinen uskonto voi myös vaatia uusilta jäseniltään entisen uskonnollisen identiteetin häpeämistä: siitä ei saa puhua tai sitä vastaan pitää "todistaa", kertoa miten väärässä aikaisemmin olikaan ja miten oikeassa nyt. Vaan ehkäpä sisäisen häpeänsä kanssa kamppaileva ihminen solahtaa helposti sellaiseen yhteisöön jo siinä vaiheessa, kun hän tiedustelee mahdollisuudesta liittyä jäseneksi:
Jos heittäytyisin liian esoteeriseksi, Pamppu voisi luulla minua huijariksi. Tuijotin lattiaa ja mietin, mitä sanoisin. Halusin asua lattian alla avautuvassa kellarikerroksessa ja palvella Krishnaa.
”Olen kurja aloittelija tällä tiellä”, suunnittelin vastaavani. ”Tuskin yhden askelen olen astunut Krishnaa kohti, kun jo kuvittelen olevani muiden hänen palvelijoidensa veroinen. Mutta aiheettoman armon voimin saatan kuitenkin edistyä, jos sinä ja muut tässä temppelissä hyväksytte minut joukkoonne. Voisin vaikka pestä vessoja ja hinkata kurkumatahroja ovenpielistä.”
”Olen kurja aloittelija tällä tiellä”, suunnittelin vastaavani. ”Tuskin yhden askelen olen astunut Krishnaa kohti, kun jo kuvittelen olevani muiden hänen palvelijoidensa veroinen. Mutta aiheettoman armon voimin saatan kuitenkin edistyä, jos sinä ja muut tässä temppelissä hyväksytte minut joukkoonne. Voisin vaikka pestä vessoja ja hinkata kurkumatahroja ovenpielistä.”
(Mangopuun alla, s. 22-23)
Enää en ihmettele, miksi koin vielä pitkään Krishna-liikkeestä lähdettyäni, että olen oikeasti huijari. Kaiken maailman luottokortteja muka vingutin, valhetta kaikki tyynni! Kurkumatahroja olisin joutanut hinkkaamaan, ei minusta muuhun ole.
Häpeä voi myös olla tervettä, sen perimmäinen tarkoitus on suojella ihmisen rajoja. Intiimit asiat pidetään piilossa, jotta ei oltaisi liian haavoittuvaisia muiden edessä. Tästäkin Kettunen kirjoittaa, ja paljon muustakin. Mielenkiintoinen kirja.
Muita häpeää käsitteleviä kirjoja ovat esimerkiksi Salman Rushdien Häpeä, Tiina Pystysen Mä tahdoin paratiisiin ja Häpeähäkki sekä useat Helena von Zweigbergkin kirjat.
Kiinnostava aihe ja kiinnostavasti kirjoitettu postaus, kiitos. Tuli mieleen, että narsistisesta itsetuntohäiriöstä kärsivien ihmisten alistamilla kumppaneilla esiintyy varmaan samankaltaista häpeäntunnetta, kun narsisti on pyrkinyt mitötäimään toisen identiteetin ja menneisyyden. Tarinaani eksyikin tällainen henkilö ja siksi tuossa oman kirjasi lainauksessa heijastuu jotain tuttua, sama peili, vaikkakin eri kasvot. Voikohan uskonnollista yhteisöä pitää narsistisesta häiriöstä kärsivänä?
VastaaPoistaHäpeää ja syyllisyyttä kannattaa tutkia. Kiitos kirjavinkistä.
VastaaPoistaTässä linkki myös HS:n sivuille jossa toimittaja Leena Pallari kirjoittaa siitä kuinka häpeä on kadonnut länsimaista. Taiteessakin sitä käsitellään, toisinaan.
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/H%C3%A4pe%C3%A4+h%C3%A4visi+l%C3%A4nsimaista/1135251095825
Uskonnollisissa yhteisöissä häpäisemistä ja häpeää käytetään varmaan hyväksi, ja pahoin, tuhoisalla tavalla. Luultavammin niissä on johtajina monin tavoin persoonallisuudeltaan häiriintyneitä.
Kettusenkin kirjassa tuodaan esiin se, että meidän aikamme narsismi liittyy nimenomaan häpeän problematiikkaan. "Ellei hän tunne olevansa täydellinen, hän muuttuu omissa silmissään täysin mitättömäksi." Joten narsistin on pakko yrittää olla paras ja pätevin. Sisäistä häpeää tunteva narsisti saattaa käyttää hyökkäystä puolustuksena, eli hän pyrkii nolaamaan uhkaavaksi kokemansa ihmisen.
VastaaPoistaLuin myös HS:n artikkelin - kiitos linkistä, Hirlii! Kuulostaa mielenkiintoiselta tuo Kekäläisen häpeäteos. Mutta en ole aivan samaa mieltä emeritusprofessori Sarmelan kanssa. Ei nykyäänkään saa "tehdä mitä vain". Tietyt asiat ovat yhä noloja. On paljon ihmisiä, jotka häpeävät omaa itseään: osaamattomuuttaan, rumuuttaan, sinisilmäisyyttään, sitä että antavat muiden höynäyttää itseään. Että paljastavat itsestään liikaa.
Varsinkin se hävettää, että ei tiedä jotain tärkeää asiaa, jonka kaikki muut tietävät, tai hallitse tilanteen käyttäytymiskoodeja.
Tosin Sarmelan mainitsema "töppäily" aiheuttaa pikemminkin syyllisyyden tunteita kuin häpeää. Synti ja omantunnonasiat liittyvät tekoihin, häpeily ja nolostuminen sen sijaan siihen, millainen ihminen pohjimmiltaan on eli kokee olevansa. Onko hän hyväksytty yhteisön silmissä? Kelpaako hän muille?
Ystäväni joka toimii teatteriohjaajana kertoi keskeisenä tehtävänään olevan sen, että hän auttaa näyttelijää tuomaan esiin sen minkä kaikenlainen kasvatus ja ympäröivä maailma/kulttuuri on ”litistänyt” näkymättömiin. Kuulema jopa monta vuotta ammattilaisena toimineet näyttelijät kun saattavat olla aivan kipsissä, vaikkei sitä katsomosta näekään.
VastaaPoistaHyvä, terve narsismi suojelee. Ei tarvitse olla enempää muttei myöskään vähempää kuin on. Voi tuntea iloa siitä, että hei tämän mä osaan, tässä olen hyvä, tätä minun täytyy ehkä harjoitella ja opetella enemmän.
Meidät jokainen kasvatetaan ankarasti, häpeämään ja piilottamaan taitojamme ja lahjojamme. Kasvatuskulttuurimme on sellainen. Tekemisen iloa väheksyvä ja mitätöivä. Jota sitten vahvistetaan kilpailuilla ja kilpailuttamisella. Tai menestyseetoksella, johon on lisätty lause: olet oman onnesi seppä, ellet pärjää oma on vikasi. Joten siinä mielessä, aivan varmasti monet häpeävät itseään, kuten oivallisesti sanoitkin: ”osaamattomuuttaan, rumuuttaan, sinisilmäisyyttään, ja sitä että antavat muiden höynäyttää itseään.” Tuttuja tunteita.
Ihmiselle riittää muutama lähi-ihminen joka rakastaa ja hyväksyy sellaisena kuin on, se on aika oleellista. Että tulee nähdyksi ja kuulluksi sinä ihmisenä joka on. Saa olla keskeneräinen ja epäonnistunut, epätäydellinen. Ei tarvitse olla yli-ihminen.
Häpeässä on lamaannuttavinta juuri tuo kelpaamattomuuden kokemus, en ole riittävä, en kelpaa, en ole yhtään mitään. Ujoudenkin takana on varmasti paljon häpeää. Masennus, depressiotkin, kätkevät sisäänsä syyllisyys ja häpeä problematiikkaa. Vaikeasti narsistisesti häiriintyneitä olen kohdannut työelämässä, ja vaikkei ketään voi diagnosoida niin kyllä ilmiselvän luonnevikaisuuden havaitsee jokainen joka joutuu siten vinksahtaneen kanssa tekemisiin. Moni työuupunut tai jopa lopulta masennukseen sairastunut on joutunut olemaan tekemisissä narsistin kanssa. Työelämää riivaa tietty narsistinen vimma: mikään ei riitä, kukaan ei ole riittävä ja monet kokevat riittämättömyyden tunteita ja ruoskivat sitten itseään kunnes voimat loppuvat.
Ei minustakaan saa tehdä mitä vaan, mutta monet tekevät. Mitä voisi olla tuo ”häpeämättömyyden kulttuuri”?
Eräs tuttuni oli menossa työpaikalleen ja kulki sattumalta Helsingissä maistraatin ohi. Polvirukoilijat olivat majoittuneet siihen kulmille, koska ovesta oli astumassa ulos vastavihittyjä homoseksuaaleja aviopareja. Hän meni kiljuvien polvirukoilijoiden luokse ja sanoi: Hävetkää! Kun julkisesti häpäisee kanssaihmisiään, niin olisi kyllä syytä osata hävetä.
Itsensähäpäisy (eräänlainen häpeämättömyyden muoto sekin) on tänä päivänä myös helppoa. Muun muassa usein mainittu BB –ohjelmaformaatti tarjoaa siihen mahdollisuuden, ja moni muukin julkifoorumi sekä sosiaalinen mediakin. Nykymedian luomia itsensähäpäisyn kulttuurisia terasseja tai esiintymislavoja.
Luin kerran pitkän artikkelin köyhyydestä, jossa puhuttiin myös häpeän (ja syyllisyyden) taakasta jota köyhät saavat kantaa. Kun hävetä pitäisi heidän jotka ovat ahneuksissaan aiheuttaneet sen, että osa ihmisistä viruu huonoissa elinoloissa. Kun syyllisyyttä pitäisi tuntea aivan muiden kuin köyhien, ja kantaa vastuuta siitä ettei huono-osaisuutta kasvatettaisi. Että ihmisarvoinen, kohtuullinen elämä kuuluu kaikille. Ihan kaikille.
Häpeällä ja syyllisyydellä on eronsa. Syyllisyys on minusta dynaamisempi tunne, ihminen tulee tietoiseksi toiminnastaan, teoistaan ja voi toimia toisin, tarkistaa ja muuttaa kurssiaan jos on tarvis. Häpeä liittyy, kuten kirjoititkin olemassaolon kokemukseen.
Viimeksi häpesin tänään, kun en onnistunut saamaan kanyyliä potilaan käteen. Harmitti tietenkin potilaan puolesta, koska piti pistellä monta kertaa, mutta enemmän nolotti työkaverien (kuviteltu) reaktio.
VastaaPoistaTietenkin kaikkien mielestä on ihan normaalia, että joskus ei vain löydy hyvää suonta. Tälläkin ihmisellä ainoa kunnon suoni oli näkymätön ja siihen piti osua pelkästään sormin tunnustelemalla. Siltipä vain iski pelko, että varmaan pitävät minua ihan feikkinä huijarihoitajana, joka ei edes yhtä tippaa osaa laittaa.
Semmoista se on, turhanhäpeäjän elämä. Ja sekös se vasta nolottaakin ;D
Mutta vakavasti: jo häpeän tunnistaminen helpottaa kummasti oloa. Ei se maailma yhteen kanyyliin kaadu. Olkoon se nyt sitten vaikka päivän motto.
Ei kaadu ei ;D - se että sen tunnistaa tai sanoo ääneen, se tosiaankin helpottaa.
VastaaPoista