Kansan ääni?

 

Sanoja vääristellään: edistys ja kehitys merkitsevät taloudellisia uudistuksia, säätelyn poistamista ja yksityistämistä. Näin arvostelijat pystytään pitämään marginaalissa, kun heiltä evätään kieli, jolla kritisoida vallitsevaa suuntausta. He ovat edistysvastaisia, kehitysvastaisia, muutosvastaisia ja tietenkin isänmaanvastaisia.

Näistä asioista kirjoittaa Arundhati Roy.

Royn toistaiseksi ainoa kaunokirjallinen teos, romaani Joutavuuksien jumala, on yksi lempikirjoistani. Siitä on kirjoittanut blogiinsa muun muassa Marjis. Intiaan liittyvää kirjallisuutta lukee paljon myös Mari A.  Hän arvioi Bollywood-leffojakin.

Suomessa Royn yhteiskunnalliseen tuotantoon ei ole päästy tutustumaan aikaisemmin, mutta tänä vuonna ilmestynyt Kuuntelen heinäsirkkoja- Merkintöjä demokratiasta paikkaa tätä aukkoa. Heinäsirkkakirja on kiperää, kirpeää luettavaa.

Roy puhuu muun muassa Gujaratin kansanmurhasta vuonna 2002, jolloin teurastettiin yli kaksituhatta muslimia ja joukkoraiskattiin massoittain naisia. Gujaratia pidetään perinteisesti hurskaana (hindu)uskonnollisena osavaltiona. Siellä ei saa teurastaa lehmiä ja ihmiset toivottavat toisilleen päivää sanomalla Jay Sri Krishna.

Niinpä.

Hindujen ja muslimien kiistat ovat tietenkin Intian niemimaalla vanhoja. Brititkin osasivat siirtomaavallan aikaan hyödyntää ja lietsoa vihaa eri uskontokuntien välillä. Itselleni nousi  kuitenkin heti mieleen Ayodhyan kaupunki - muutaman vuoden takainen hindujen ja muslimien kiista temppelin/moskeijan paikasta. Uskonnollisissa hinduympyröissä keskusteltiin tuolloin paljon muinaisista kirjoituksista ja kuningas/jumala Raman syntymästä Ayodhyassa. Oikeutuksesta pitää Ayodhya täysin "meidän" hallussamme. Muistan sen hyvin. Olimme hurskastelijoita ja julmia tietämättömine kannanottoinemme.

Roy kysyy kirjassaan, keksitäänkö pian taas uusi vihan kohde. Intian alkuperäisasukkaat adivasit? Tai kenties farkkuihin pukeutuvat ja englantia puhuvat naiset? Kiharahiuksiset ihmiset? Intian tapahtumista tulee mieleen Suomen viimeaikainen "maahanmuuttokriittisyys" - siinäkin taas esimerkki sanan anastamisesta ja kielen eväämisestä, jotta voitaisiin sysätä muukalaisvihan arvostelijat marginaaliin. Useinhan nämä "maahanmuuttokriitikot" leimaavat inhimillisten arvojen puolestapuhujat ihmisiksi, jotka hyväksyvät kaiken, koska eivät "uskalla" tai "osaa" tarkastella kriittisesti nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa. Olemme  siis muutosvastaisia. Epäisänmaallisia.

"Maahanmuuttokriitikot" väittävät, että he puhuvat kansan äänellä.

Minun mielestäni se on naurettavaa.

Kolkatassa asuessani minulle tuli äänestyskutsu postissa., veikken ollut edes maan kansalainen. Kirje oli postitettu nimellä Sambhavi, joka ei suinkaan ollut virallinen nimeni. Ehkäpä minut nähtiin potentiaalisena BJP:n kannattjana, uskonnollinen kun olin. En kuitenkaan mennyt äänestämään, mutta yksi ystäväni kävi useammankin kerran. Intiassa on tapana painaa äänestäjän sormi musteeseen merkiksi siitä, että hän on  jo äänensä antanut Ystävämme oli tarpeeksi ovela kääriäkseen mustesormen pakettiin ja väittääkseen, että oli loukannut sen. Sai siis äänestää toisella sormella. En ymmärrä, miten se meni läpi.

Silloinen gurunikin äänesti. Siitä minulla on jossain kaapin perukoilla oikein valokuva. Siinä hän on, tiputtamassa lipuketta laatikkoon lukuisten ihailevien oppilaidensa ympäröimänä.

Kyllähän joku siinä maassa aina Krishnan asiaa ajaa.

Roy tuo esille kylmän faktan. Äänestäjäkunta on muutettu markkinoiksi ja äänestäjät ovat kuluttajia. Ja kuluttajienhan kuuluu ajatella ensin itseään ja omaa etuaan. Sellaiseen saumaan on helppo iskea vihan piikki erilaisia ihmisiä ja muiden ihmisten erilaisia tarpeita kohtaan. Intiassa tämä näkyy kyllä erityisen räikeästi. Hindulaisen BJP:n Varun Gandhi (joka kuuluu samaan Nehru-dynastiaan kuin Indira, Rajiv ja Soniakin, joiden puolue tosin on paikallinen Kokoomus, Congress Party) vaati muslimien pakkosterilointia ja julisti, ettei tässä hindulinnakkeessa yksikään muslimi kohta uskalla nostaa päätään. Aivan näin pitkälle ei edes Halla-Aho ole tohtinut mennä.

Roy kuvailee yksityiskohtaisesti intialaisia vaaleja ja ihmisten äänien ostamista. Voi vain miettiä, onko vaalien ja demokratian välillä loppujen lopuksi mitään yhteyttä. Kuuntelen heinäsirkkoja on kannanotto siihen, mitä me olemme tehneet alkuperäiselle demokratian idealle. Olemmeko kovertaneet sen tyhjäksi merkityksestään? Ei tämä kirja mitään lopullisia vastauksia tarjoa - tietenkään - mutta paljon ajattelemisen aihetta kuitenkin.