perjantai 4. marraskuuta 2011

ero

Kävin viime kuussa kuuntelemassa Tammen kolmea naiskirjailijaa. Iltapäivä päättyi ihanaan päivälliseen Korkeavuorenkadun kiinalaisessa ravintolassa, pyöreän pöydän ääressä. Lompakkoni oli taas hiukan keveämpi ja mieli iloisempi, kun kävelin kotiin kirjakassi käsivarrella heiluen. Näissä tapahtumissa pitäisi käydä useammin!

Ensimmäisen kirjoista ahmaisin heti. Sattuneesta syystä eroa käsittelevät kirjat ovat nyt kovin ajankohtaisia, ja Annamari Marttisenkin Ero tuli luettua työmatkoilla bussissa muutaman päivän aikana. Erinomainen lukuromaani: teksti soljuu ja sen parissa viihtyy.  

Ero kertoo juuri miehestään eronneesta naisesta, Ellenistä, ja käsittelee prosessin eri vaiheita - pelkoa, yksinäisyyttä, syyllisyyttä, vihaa, rohkeutta, rakkautta, halua ja vapautta. Ahdistusta kirjasta on turha hakea: romaani on iloitteleva, eroottinen ja hauska. Tarvitsemme lisää tällaisia rehellisesti naisen seksuaalisuutta käsitteleviä kirjoja Suomeen. Suosittelen!

Teoksesta voi lukea enemmänkin, kun klikkaa Järjellä ja tunteella.

Alkulehdellä on siteeraus Søren Kierkegaardilta: 

Uskaltaminen tarkoittaa, 
että kadottaa hetkeksi varman pohjan. 
Uskaltamatta jättäminen tarkoittaa, 
että kadottaa itsensä.

*****

Toinen parisuhdetta käsittelevä romaani odottaa yöpöydällä lukemista. Se on Virpi Hämeen-Anttilan Railo. Varron vain hetkeä, jolloin saan ahmaista senkin - kunhan ehdin siirtää käsissäni roikkuvan kandintyön eteenpäin. Sillä välin kannattaa käydä kuuntelemassa ja katselemassa, mitä kirjailija itse sanoo Railosta kirjavideollaan.

Ja tänään lähtee postitse eräs keittokirja kiitoksena Virpille miellyttävästä kirjalahjasta. :)


3 kommenttia:

  1. "Uskaltaminen tarkoittaa, että kadottaa hetkeksi varman pohjan. Uskaltamatta jättäminen tarkoittaa, että kadottaa itsensä."

    Itseään ei kannata hukata eikä hyljätä. Kirjaa en ole lukenut enkä siitä tässä, mutta tuo sitaatti oli oikein hyvä, kiitoksia.

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin myös tästä kirjasta, vaikka en ollut ihan vakuuttunut. Samoin Railon kohdalla. Ovat kuitenkin molemmat kivoja kotimaisia kerrannaltaan. Ja tuo sitaatti. Onpa niin totta.

    VastaaPoista
  3. Hain tämän tänään kirjastosta. :)

    VastaaPoista