maanantai 31. lokakuuta 2011

Inhimillinen tekijä

Täällä linkki Yle Areenaan. Sieltä sen näkee. :) Kristiina Komulainen, Katri Kuusikallio ja minä keskustelemme uskonnosta.

Katsojapalautetta on jo alkanut tupsahdella sähköpostiini. Kaikenlaista. 

Eräs mies ihmetteli, miksi kutsuin ateismiakin uskonnoksi. Voihan sitä uskoa vaikka siihen, että huomenna sataa, mutta ei se silti uskonto ole. Hyvä pointti, ja mielenkiintoinen keskustelunavaus.

Tässä vastaukseni: 

*****

Uskoonhan nämä asiat aina perustuvat. Joku voi uskoa, että on olemassa jumala tai jumalia, joku toinen ei niihin usko. Ei siinä mistään tutkimustuloksiin perustuvasta tieteestä ole kyse. Lisäksi jotkut tuntemani ateistit ovat näkemyksissään aivan yhtä fundamentalistisia kuin muihinkin "uskontoihin" hurahtaneet ihmiset. Ehdottomuus suuntaan tai toiseen on mielestäni aina vaarallista, ja tietynlainen lahkolaisuus on mahdollista monenkin aatteen sisällä. Joku voi tehdä esimerkiksi ekologisesta elämäntavasta itselleen uskonnon: ismin, jonka absoluuttisia totuuksia hän seuraa ahdasmielisesti.

Ehkä kommenttiini vaikutti myös se, että tosiaankin vietin niin monta vuotta Intiassa - jotkut hindulaisen uskonnon filosofisista koulukunnista ovat pohjimmiltaan ateistisia, mutta ne lasketaan silti hindulaisuuden piiriin. Kenties meillä länsimaisilla ihmisillä on liian suppea näkemys siitä, mitä uskonto voi pitää sisällään?
 
Ja toki voimme uskoa, että huomenna sataa, kuten kirjoitit. Arkikielessä käytämme usko-sanaa kepeämmin kuin teologisissa keskusteluissa, ja näin pitääkin olla. Filosofisemmalla tasolla luulisin, että raja menee verbin tapaluokassa: "uskommeko", että huomenna sataa; vai "uskoisimmeko", että sataa. Konditionaali antaa tilaa terveelle epäilykselle.

Toisinaan minäkin voisin uskoa, että on olemassa jumala/jumalia, mutta toisinaan uskoisin, ettei niin ole. Jos ajattelemme, että tämänhetkisen tieteen kannalta näin epävarman asian voi julistaa jollain tavalla ikuiseksi totuudeksi, johon vuorenvarmasti uskomme ja johon tukeutuen teemme valintoja elämässämme, niin kenties meillä silloin on myös jonkinasteinen uskonto. Mutta ei sekään mikään häpeä ole. Saahan sitä ihmisellä uskonto olla.

*****

Mutta mitä sanovat blogini lukijat?

18 kommenttia:

  1. Selasin eilen Esko Valtaojan ja Juha Pihkalan teosta Nurkkaan ahdistettu Jumala, ja silmiini osui Valtaojan kirjoituksesta tämä joka pisti miettimään: "Onko Jumala luonut ihmisen vai ihminen Jumalan?"

    Kiitos linkistä. Toivon että ehdin tänään katsella osan tai kokonaan... Hii, miten jännittävää :)

    VastaaPoista
  2. Minusta ateismia voi hyvinkin kutsua uskonnoksi, mutta kyllähän se hieman on asenteestakin kiinni. Jos ateistiksi luokitellaan sen vuoksi, että on se ja sama onko jumalia olemassa vai ei eikä asia edes kiinnosta, niin sellaista välinpitämättömyyttä en kutsuisi uskonnoksi.

    VastaaPoista
  3. Onko kristinusko valoa pimeydessä vai pimeyttä valossa, mietin eilen illalla. Hetken pallottelun jälkeen olin sitä mieltä, että se on yleensä kumpaakin.

    Raamatun Kristus sanoo olevansa maailman valo. Monet uskontojen jumalat tai niihin rinnastettavat uskon kohteet on sidottu sanoin valon käsitteeseen.

    Tarkastelen mielessäni muuatta uskovaista. Hän ei tahdo ottaa kaikkea sitä informaation valoa vastaan, joka olisi tarjolla. Uskonto sanoo hänelle, että kaikki tieto ei ole oikeaa ja että valheellinen tieto on tuhoisaa. Hän valitsee enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti olla näkemättä tiettyjen rajojen taakse. Hänelle siellä on siis pimeyttä. Pimeydessä asuu pelon peikko.

    Katsellessani tätä uskovaista ilman hänen uskontonsa rajoja, minusta hän näyttää valinneen ainakin osittaisen pimeyden. Ymmärrän silti, miksi hän puhuu valosta: hänhän on valinnut olla siellä, missä valo hänestä nähden näyttäisi olevan. Oli aika, jolloin olin hän.

    Seijan vastaus ateismia koskevaan kysymykseen käy järkeen. Suomisanakirja.fi määrittelee ateistin ateismin kannattajaksi ja jumalankieltäjäksi. Jos ateismia voi kannattaa, eikö kyseessä ole aate?

    Sanan jumalankieltäjä merkitys on hienoisesti eri kuin jumalienkieltäjän. Jotta voisin kieltää yhden tietyn jumalan, eikö minun pitäisi ensin määritellä, mistä tai kenestä on kysymys? Syntyykö tästä käsitteellinen ristiriita yritettäessä määritellä vakaumuksellista ateismia?

    Suomisanakirja.fi täydentää määritelmäänsä näin:

    "henkilö, jolla ei ole uskoa jumalien olemassaoloon (heikko ateismi)
    henkilö, joka uskoo, että jumalia ei ole (vahva ateismi)"

    Ateismi voinee siis merkitä myös viittaamista kintaalla koko keskustelulle jumalien olemassaolosta. Ei uskoa suuntaan eikä toiseen. Sellainen ei vaikuta uskonnolta vaan pikemminkin valitulta käytännöltä tai periaatteelta.

    Haluaisin kieltäytyä kaikista tarjolla olevista kategorioista, jotka liittyvät jumaluskoon tai sen puutteeseen, jotta en tulisi väärin ymmärretyksi. Olen tainnut silti joskus sanoa olevani skeptikko. Olen varma, että moni määrittelee tuonkin sanan merkityksen toisin kuin minä.

    VastaaPoista
  4. Ateismi on uskonto siinä missä vaikka ev.lut. Siinä uskotaan, että Jumalaa ei ole. Kumpaakaan ei ole tiettävästi todistettu (tai sitten missasin juuri ne kymppiuutiset).

    VastaaPoista
  5. katsojapalaute: olipa sympaattinen ja kiinnostava keskustelu. Huomasi, että vaikeiden valintojen kautta ihminen voi tosiaan kasvaa suvaitsevaisemmaksi ja viisaaksi. Mutta aika hurjaa rohkeutta se yhteisöstä lähteminen vaatii, respektii!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia. :) Tuntuu siltä, että ohjelma on herättänyt paljon keskustelua. Meille kaikille studiossa istuneille ainakin jäi tosi hyvä fiilis. Hienojen ihmisten kanssa on aina hyvä puhua asioista.

    Nostin tämän ateismi-asian tähän siksi, että se on vähän erilainen katsojapalaute. Uudenlainen keskustelunavaus siihen, mitä kaikkea lahkolaisuus ja fanaattisuus voi pitää sisällään. Mikä tahansa aate voi muuttua araksi ja ahtaaksi ismiksi (...mikä on tietysti viittaus Pekka Virkamäen samannimiseen kirjaan)

    Ja Mangopuukin ilmestyi sopivasti pokkarina, mikäli joku haluaa sukeltaa aiheeseen fiktion tasolla.

    VastaaPoista
  7. Ateismi ei minusta ole uskonto. Siinä ei noudateta mitään oppeja tai palvota mitään tahoa, kuten uskonnoissa. Ateismihan on sitä että ei usko johonkin, ateismin tapauksessa jumaliin. Miten se, että ei usko johonkin, voisi olla uskonto? Jos keksisin hienon nimen sille, että en usko joulupukkiin, tai siihen että Suomi voittaa ikinä jalkapallon maailmanmestaruutta, olisivatko nämä silloin uskontoja? Eivät minun mielestäni.

    Ateismin väittäminen uskonnoksi on yleinen uskovaisten tapa torpata ateistit heti kättelyssä. Pistetään uskonnot ja uskonnottomuus samalle viivalle, vaikka sitten keinotekoisesti.

    Siinä olen kyllä samaa mieltä, että ääripään ateisit ovat yhtä pahoja kuin ääriuskovaisetkin, kun yrittävät käännyttää muita ateismiin ja väittävät tietävänsä että jumalia ei ole olemassa.

    Ateismin, uskonnon ja muidenkin vastaavien suuntausten tulisi pysyä ihan vaan henkilökohtaisina. Kyllä asioista saa, ja pitääkin, keskustella, mutta ketään ei saisi väkisin alkaa käännyttämään.

    VastaaPoista
  8. Myöskin Anonyymin kommentti tuossa yllä käy järkeeni. Joku uskovainen ihmetteli taannoin, kuinka joku voi perustaa koko elämänsä sille, että ei usko mihinkään. Tietääkseni kukaan ei niin teekään. Joskus uskonnon valo luo pimeyttä sinne, missä ne ei-uskovaiset tai toisin uskovat ovat.

    Minäkään en sanoisi ateismia uskonnoksi. Jos ateisti *uskoo*, että jumalia ei ole, kyse lienee joka tapauksessa uskonasiasta. (Käsitin myös Seijan tarkoittavan juuri tätä.) Tsekkasin aiemmin mainitsemastani lähteestä määritelmän myös sanalle uskonto:

    "usko -- ja siihen liittyvä pyhyyden kokemus yleismaailmallisena ilmiönä, joka us. on muotoutunut oppijärjestelmäksi ja ilmenee palvontamenoina ym. (yhteisöllisinä) tapoina. esim. Moni-, yksijumalainen uskonto. Tunnustaa, harjoittaa jtak uskontoa. (Kuvaannollinen) esim. Rakkaus oli hänen ainoa uskontonsa."

    Uskonnon ei tarvitse olla oppijärjestelmä, siihen ei tarvitse sisältyä palvontaa eikä yhteisöllisyyttä, vaikka usein näin onkin. Näkisin, että ateismi *voi* olla jonkin uskonnon yksi opinkohta.

    Henkilökohtaisuus on hyvä pyrkimys näissä uskomis- ja uskomattajättämisjutuissa. Se viittoo sellaisia arvoja kohti, joita arvostan tässä vielä enemmän, nimittäin rehellisyyttä ja aitoutta. Aivopestylle rehellisyys voi joskus tuottaa todella isoja haasteita.

    VastaaPoista
  9. Hyviä pointteja, kiitos. Ehkä voisin korjata alkuperäistä kommenttiani muotoon "ateismikin on uskon asia." Enkä suinkaan sanoisi niin siksi, että yrittäisin torpata ateistit - enhän edes itse halua määritellä itseäni uskovaksi tai ei-uskovaksi ihmiseksi. Ei ole tarvetta kenenkään torppailuun. ;)

    Kaikenlaiset joustamattomat määritelmät ja lokeroinnit ovat elämässä ylipäätään turhia ja aiheuttavat vain päänvaivaa. Hämmennystä siitä, että "minun ei pitäisi tehdä näin, koska kuuluun ryhmään X."

    Ihminen on liian monimuotoinen jotta hänet voisi aina niputtaa johonkin tiukkaan muottiin. Mutta niinhän monet tiukan linjan uskonnot ihmiselle yrittävät tehdä.

    VastaaPoista
  10. Ymmärrän yhä paremmin romaanisi, joka antoi paljon enivei, ja ihanhan se on sama mistä "fundamentalismista" on kyse. Se kun voi elää niin monenmoisesti missä ihmisyhteisössä tahansa. Sitä ei minusta ohjaa niinkään uskonto vaan se miten ihminen uskoaan toteuttaa.

    Olen (ehkä turhanikin) allerginen liimalapuille, karkeille yleistyksille eri ihmisryhmistä, jaoitteluille jotka amputoivat, vaikka ymmärrän että joissakin tilanteissa lokerointi saattaa olla myös hyödyllistä.

    "Ihminen on liian monimuotoinen jotta hänet voisi aina niputtaa johonkin tiukkaan muottiin. Mutta niinhän monet tiukan linjan uskonnot ihmiselle yrittävät tehdä. "

    Korvaisin sanan "mutta" sanalla "vaikka" jos omilla sanoilla tästä aiheesta sanoisin jotain. Niinno, nyt sanoin ;) - uskonnosta, uskonnoista, uskosta, ihmisenä olemisesta ja elämisestä pitää saada puhua moniäänisesti ja monimuotoisesti.

    VastaaPoista
  11. Olisiko uskontoa juuri se, miten ihminen uskoaan toteuttaa? Joskus ehkä myös se, miten uskonnolliset johtajat neuvovat seuraajiaan ajattelemaan ja toimimaan.

    VastaaPoista
  12. Ateismi on yhtälailla uskon asia kuin mikä tahansa usko. Ja jos ihminen on asenteella "mitä välii onko jumalaa vaiko eikö" niin ei hän ole silloin ateisti. Ateisti uskoo tai kokee tietävänsä ettei jumalaa/jumaluutta ole. Ja se jos mikä vaatii uskoa! :)
    Kiitos tosi hyvästä keskustelusta, olisin voinut kuunnella teidän porukkaa pari tuntia lisääkin...

    VastaaPoista
  13. Näköjään sanalle ateisti löytyy useita määritelmiä. Mikäpä siinä! Varmaankin ennen mahdollista väittelyä aiheesta ateismi kannattaa tarkistaa, mitä kukakin tällä sanalla tarkoittaa. ;)

    VastaaPoista
  14. Tai mitä se itsekullekin merkitsee, mitä se sisältää, mihin se liittyy...

    VastaaPoista
  15. Minä olen ateisti. Mutta ei minulla ole mitään sen kummempaa uskontoa, kuten Anne Tammelin väitti. Lisäksi se jumalien olemassaolon todistustaakka kyllä kuuluu niille niihin uskoville.
    terv.juha

    VastaaPoista
  16. Olisi myös mielenkiintoinen ajatus pohtia, voisiko ihminen uskoa jumalaan ilman sen kummempaa uskontoa. En oikein osaa sanoa. Pitää miettiä...

    VastaaPoista
  17. Seija - "Johonkin" uskominen on varmasti yleisempää kuin ei mihinkään uskominen.

    Ateismista vielä - ateismissahan otetaan vahva kanta eli uskotaan ettei Jumalaa ole (eihän sitä tieteellisesti voi todistaa, kuten ei sitäkään, että Jumala olisi olemassa). Siksi se voidaan mielestäni rinnastaa uskontoihin. Eihän ev.lutkaan mitään uskojiltaan oikeasti vaadi :) Itse kuulun porukkaan "ei voi tietää", eli ns. laiskat ihmiset.

    VastaaPoista
  18. Hyvää iltaa
    Eu ateismissa mitään uskota. Jumalaa ei ole olemassa. Eikai nyt kukaan väitä , että pitäisi todistaa ettei tonttuja, maahisia tai enkeleitä ole olemassa.
    Niin kuin jo aikaisemmin sanoin , se todistusvastuu koskee niitä jotka väittävät satuolentojen olevan olemassa.
    terv.juha

    VastaaPoista