Kirjoituslämmittelyä

Kahlita lintu. Naulita paperille kotkan liito. Tai se hetki, kun sen jalka tarttuu koivunkonkeloon. 

Ei sitä noin vain tehdä, noista asioista kirjoiteta - linnuista ja koivuista. Eikä ole oikein puhua kahlitsemisesta ja naulitsemisesta; väkivallalla vangitsemisesta ja uhrautumisesta. Rehelliset sanat tulvivat vapaasti: ne valuvat ulos ja alas ja koskettavat herkkiä kohtia ihmisessä.

Koivun mahlaa kerätään keväthankien aikaan, viimeistään hiirenkorvien puskiessa oksista ulos. Silloin, kun kaikki tapahtuu kahdesti ja tuntuu siltä kuin valoakin olisi kahden edestä. Niin paljon ja kirkasta, että on pakko painaa tyyny kasvoille, jotta voisi levätä vielä hetki ennen kuin on aika kömpiä sängystä ja istuutua syömään. Vaikkapa burgeria. Tai valkosipulikanaa.

Kenties ihmeellisimmissä tarinoissa on ihmeellisintä juuri se, että kevätkin voi saapua jo marraskuussa ja sanat sykkivät sisälläni.

Kello on nyt puoli kaksi yöllä ja istun kirjoittamassa blogitekstiä, vaikka maailmassa olisi paljon (muka) tähdellisempiäkin töitä: pitäisi tiskata ja kirjoittaa esitelmää, laatia kritiikki romaanista ja nukkuakin vähän, kenties. Todellisuudessa haluaisin vain avata tiedostoni ja kirjoittaa taas. 

Hiukan vain lämmittelin tässä, blogin äärellä.