lauantai 3. joulukuuta 2011

Suolaa ja yrttejä

Ihanaa pikkujoulunaikaa! Itse nautin suu täynnä kaikkea hyvää ja ihanaa, mitä ihminen vain kuvitella saattaa. Näistä en ehtinyt puhua sahramikirjassa:

- lumikarpaloista, jotka rasahtavat suussa ja yllättävät syöjän
- tuoreista viikunoista, täynnä siemeniä
- karamellisoidusta inkivääristä
- lilanvärisistä leivoksista

Lisäksi suklaata, paljon suklaata
ja pomegranaattia, yhä uudestaan.

Oliivejakin. Suolaa ja yrttejä.
Kaikkein parasta on, kun jo itsessään täydelliset maut sekoitetaan ja niistä tulee yhdessä jotain taivaallista.

**********

Kuva on poimittu ruokablogista, jonka nimi on Burp! 
Hyvä Herbal Salt -resepti!

1 kommentti:

  1. Hauskaa, melkein samat herkut täälläkin tarjolla - viikunoita (kuivattuina) suoraan Kanarialta äidin tuliaisina ja pussillinen karamellisoitua inkivääriä (aika hottia kamaa!) ihan vaan Helsingistä. Ja mitä lähemmäs joulua mennään, sitä enemmän herkkuvalikoima laajenee, uskoisin. : )

    Tuoreista viikunoista mulle tulee muuten aina mieleen Napolin-aikani - sikäläisen perheeni pienellä pihalla kasvoi viikunapuu, josta (yli)kypsät hedelmät lätsähtelivät pihakiveykselle syksyn tullen...

    VastaaPoista