Avaan verhot, näen uuden kuun,kiirehdin portaita alas jakamaan iloni;
arkoja sanojani ei kuule kukaan,
suvun suusta puhaltaa pohjatuuli.
Yllä oleva on 700-luvulla eläneen kiinalaisen Li Tuanin runo, jonka on suomentanut Pertti Nieminen. Sain äidiltäni lahjaksi Niemisen käännöskokelman 1980-luvun alussa. Lapsena tutuksi tulleet sanat säilyvät mukana usein koko elämän ajan.
Kun Satu Ketola lähetti minulle ensimmäisen version Mangopuun kannesta vuonna 2010, järkytyksekseni kuvan reunassa ei lukenutkaan Seija Vilén vaan Pertti Nieminen. Graafikko oli unohtanut kysyä kirjailijan nimen kustantajalta (tai kustantaja kertoa sen graafikolle) ja aikaa säästääkseen heitti kanteen ensimmäisenä mieleen tulevan sanaparin...
Tuo Sadun luoma Niemisen Pertti jäi viipyilemään mieleeni ja putkahti esille uudestaan Pohjan akassa. Kun graafikko kerran teki Pertistä esikoiseni kirjoittajan, niin kirjoittakoon nyt sitten tämän toisenkin, perhana. Pertti on siis kirjailija, joka tallentaa Pohjan emännän tarinaa dementiakodissa. Samanaikaisesti kirjani Pertti on kunnianosoitus runoilija-suomentaja Pertti Niemiselle, sille alkuperäiselle.
Mutta takaisin kiinalaisen runouden pariin.
Lampun kylmässä valossa tulevat mieleen muistot.
Eksynyt villihanhi huutaa alakuloisena uneeni.
Nyt on lohikäärmeen vuosi; haluaisin pienen lohikäärmeen. Toisiko joku minulle sellaisen Kiinasta?
Uni vie kulkijan kotiin kunnes säälimätön aamu koittaa.
Unissa minun ei ole niin ikävä, siksi aamu on julma.
Calgaryn China Town oli paikka, jossa kävelin, kun etsin lohtua.
Nyt luen uutisia: Kiinalaiskirjailija sai lyhyestä runosta seitsemän vuotta vankeutta. Surullinen olo.
Jatkan 800-luvulla eläneen Tu Mun sallittujen säkeiden lukemista.
Kylmän virran yllä usvassa kuu,
portin luona rannassa kalastajan vene ankkurissa.
Kuinka monta vuotta, vuosikymmentä vielä menee ennen kuin Zhu Yufun runoja saa siteerata vapaasti myös Kiinassa? Eikö pian pitäisi olla sen aika?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti