Jasmiinintuoksua ja indolia

Maanantaina kävin kuuntelemassa ihanan Tiina-Kaisa Kukko-Lukjanovin luentoa hajujen tiestä aivoihin. (Piti oikein linkki laittaa, jotta näette hänen olevan Ihan Oikea Aivotutkija eikä mielikuvitusystäväni.) 

Idea yleisöluentoon syntyi jo 1990-luvulla, kun Sami Hilvolla oli suitsukekauppa. Nyt Tiina-Kaisa halusi lunastaa tuolloisen lupauksensa puhua siitä, miten aivot käsittelevät hajuja. Siinä on kyllä sanansa pitävä nainen! Päivämäärä sovittiin, ja Sami lähetti facebook-kutsut.

Kiitos, että laitoit viestiä, Sami. :)

Kirjailijahan se taisi keksiä senkin, että kutsutut voivat tuoda Tieteiden talolle kuohuviiniä. Sitä me aivoluennon ajan sivistyneesti siemailimme ja pohdimme jälkeenpäin, miksei tällaisia tieteellisiä tapahtumia voisi aina juhlistaa näin. Tiina-Kaisa tunnusti kateellisena seuraavansa meitä taiteilijoita: saammehan juhlia julkkarit ja muut pippalot, mutta tutkija sen kun puurtaa kammiossaan vuositolkulla ilman hajuakaan samppanjasta tai vaahtokarkeista. Kun artikkeli vihdoin julkaistaan, siitä ilmoitetaan tekijälle lyhyellä sähköpostiviestillä. Sen luettuaan hän tallustaa kotiin kammiolta, kuten kaikkina muinakin arkipäivinä.

Tähän täytyy tulla muutos! Järjestäkäämme mediaseksikkäitä luentoja aivotoiminnasta, artikkelien julkaisujuhlia!

Itse luennon sisällöstä mieleeni jäi parhaiten jasmiini. Se tuoksuu pääasiassa ihanalle kukkaselle, mutta mukana on ripaus inhottavaa indolinhajua. Silti tutkimuksiin osallistuneista ihmisistä suurin osa pitää oikean jasmiinin tuoksua miellyttävämpänä kuin keinotekoisen jasmiiniöljyn, jossa ei ole indolia. Niin elämässä kuin taiteessakin pitää olla särmää, pieni määrä kipua tai rumaa kauneuden keskellä.

Aivan eri asia sitten on se, jos kaikki muuttuu ammoniakiksi.

Toinen mieleeni jäänyt seikka oli vomeronasaali elin. Joidenkin tutkimusten mukaan toisilla ihmisillä on sellainen, toisilla raukoilla taas ei. Vomeronasaalin elimen avulla haistamme feromonit.

Mielestäni minulla on sellainen. Ainakin toivon niin.

Mutta ei luento suinkaan pelkkää seksintuoksua ja samppanjanjuontia ollut, vaan täyttä tavaraa orbitofrontaalista kuorikerroksesta ja kainiinihaposta, hippokampuksesta (suomeksi aivoturso!) ja välittäjäaineista. Saimme kuulla, miten hajumolekyylit jäävät reseptorien vangiksi. Kuin pienet palapelin palaset monisormisen lonkeron loukkuun.

Hajuihin liittyy monia kognitiivisia aspekteja: opittuja oletuksia ja muistoja. Kerran töissä ympärilleni tulvahti jonkun voimakas läsnäolo, kuin lämmin viltti keskellä yötä. En ensin tajunnut, mistä se johtui, ja mystiikkaan taipuvaisena vilkuilin vainoharhaisesti ympärilleni. Mutta työkaveri se vain pureskeli mintunhajuista purkkaa (nikotiinisellaista). Ei se mikään viltti ollut, keskellä yötä.

Jatkoimme luennolta baariin. Innostuimme pelaamaan "Kiuruveden historiikkia", koska minä (ihan oikeasti!) olen saanut kunnian kirjoittaa pienen pätkän Kiuruveden historiikkiin, ja tästä muutamaan otteeseen illan aikana mainitsin. Tarinani tosin muuttui siinä istuessamme hiukan, joten jossain vaiheessa joku jo ihmetteli, kirjoitanko todellakin kokonaisen historiikin: "Sellaisethan ovat kamalan paksuja!" Täten päätimme tehdä sen joukolla, yhdessä. Kertoa kaiken, minkä Kiuruvedestä tiesimme, tai sinne päin. Jollakulla oli jopa savolainen pomo, joka mielellään kielsi alaisiaan "paakuttelemasta henkseleitä". 

"Kiuruveden historiikissa" pelaaja vuorollaan loihe lausumaan lauseen, jonka pitää alkaa sillä kirjaimella, mihin edellisen pelaajan lause loppui. Honkasalon Laura kunnostautui tässä pelissä oikein hyvin. Ei kai hän muuten olisi lähettänyt minulle jälkikäteen korttia, jossa paheelliset nunnat harrastavat ties mitä mielenkiintoista keskenään?

(Raamatullisista käärmeistä emme luennolla puhuneet. Käärme on tässä ihan muuten vaan. )

Käärme pyydystää hajuja kielelleen, jonka se vetää suuhunsa,

vomeronasaalin elimensä iloksi.