Seija miettii maailman syntyä

Yksi Helsingin kirjamessuilta löytämäni kirja oli BTJ Kustannuksen/Avaimen julkaisema, Pertti Rajalan selkokielinen Kalevala. Luen mielelläni erilaisia versioita kansalliseepoksesta, joten täytyihän tähän omankin talon kirjaan tutustua. Sivujen lay-out on kaunis, kansi hiukan lapsenomainen.

Lyhyt versio luomistarusta

Ilmatar makaa vedessä. Sotka munii kuusi kultaista munaa hänen polvelleen, vaan seitsemäspä onkin rautainen. Munat kierähtävät mereen, ja ne kultaiset rikkoutuvat. Syntyy aurinko, kuu ja tähtöset taivaalle. Sitten Ilmatar tulee raskaaksi ja synnyttää Väinämöisen.

Mitä tämä tarina kertoo meistä?

Ainakin sen, että meidän luojamme on nainen, Ilmatar. Hän tulee jopa raskaaksi ja synnyttää pojan – kristinuskossa tätä voisi verrata Marian seksittömään sikiämiseen.

Varsin erilainen tarina tämä on kuin se kristillinen versio, jossa Isä-jumala työskenteli kuusi päivää ja lepäsi seitsemännen. Niin syntyi maailma. Ainakin luterilaisuudessa Raamatun legenda ilmenee kovana työmoraalina ja vaatimuksena ansaita oma maailma. 

Hindulaisuuden luomiskertomus on huomattavasti monitasoisempi ja mutkikkaampi. Kun Vishnu-jumala uinuu syitten valtameressä, hänen uloshengittäessään ihohuokosista syntyy maailmankaikkeuksia, jotka vetäytyvät näkyvistä hänen hengittäessään sisään. Sykli on loppumaton, mutta hengityksen aikana ehtii tapahtua paljon: kussakin maailmankaikkeudessa tuon saman jumalan laajentuma asettuu pitkäkseen (taas!) ja kasvattaa navastaan lootuksen. Kukkasella istuu Brahma ja nikkaroi aineellisia yksityiskohtia. Hän on kuin Väinämöinen; hän saa kasvit kasvamaan ja puut puhkeamaan kukkaan, vaikka itse elämän siemen onkin jostain muualta peräisin. Hindutarina muistuttaakin enemmän kalevalaista kuin kristillistä legendaa. Ainakin molemmissa osataan levätä kunnolla, eikä huhkita kuuden päivän tappotyöviikkoa. Ehkäpä siksi minulle muinaissuomalainen taru tuntuu läheisemmältä.

Kalevalan luomiskertomus (oli se sitten Lönnrotin keksintöä tai suoraan peräisin kansanrunoista) on myös utuisempi kuin kaksi muuta esimerkkiäni. Se on runoa. Ilmattaren kylpy tuoksuu merisuolalta ja usvalta. Kas, tuolta lenteleiksee sotka, kuin tyhjästä liitelee. Noin vain pyöräyttää munasia jumalattaren polvelle.

Kuten hyvän runon jälkeen aina, jään nytkin pohtimaan Lyyrisiä Asioita. Miksi munat lasketaan polvelle? Miksei mieluummin syliin? Ja miksi niitä kultaisia munia oli kuusi, miksi viimeinen oli rautainen?

(Messuilla kävin muuten kuuntelemassa Anders Larssonia, joka puhui tänä vuonna ilmestyneestä teoksestaan Laiskojen Kalevala. Siihenkin tutustun, jahka ehdin. Ja Kalevalan tarinoita -kirjaan voi tutustua muun muassa K-blogissa ja Kirjamielellä)