Tekisi mieli kiroilla

Kirjallisuustieteen tuntiopetuksen määrärahoja on leikattu yli puolella! Mitä tämä oikein merkitsee? Olin ilmoittautunut Sanna Nyqvistin tyylintutkimus-kurssille, mutta eikös vain sekin peruttu. Muutama kurssi pidetään, mutta niitäkin saksitaan lyhyemmiksi.

Näin nopeasti kaupallisuus änki itsensä yliopistoon ja tässä on tulos. Sellaiset kurssit, joilla on yhteisrahoitusta jonkin muun tahon kanssa, pidetään toki, ja vakituisen henkilökunnan kurssit saavat jäädä ohjelmaan. Onhan sekin jotain.

"Kuka edes piittaa traumakerronnasta tai kuvataiteista fiktiossa? Kuka niitä rahoittaisi? Ai ihan tyylintutkimusta? Traumaa? Luuserien ja homojen hommaa", tuumii Herra Rahakas ja sivelee partaansa.

Todella ikävä tämä viime tingassa informoitu tilanne on niille opiskelijoille, joilta putoaa kevään lukujärjestyksestä useita kursseja. Milläs he korvaavat puuttuvat kurssit, kun niitä ei yksinkertaisesti järjestetä? Tällä tavallako opiskelijoita kannustetaan valmistumaan nopeammin? Vaikea valmistua, kun ei ole kursseja tarjolla. Sitä paitsi humanisteille on olennaista, että tarjolla on useita polkuja, paljon vaihtoehtoja räätälöidä oma koulutus ja antaa itselle aikaa tutustua laajalti omaan aineeseen.

Selittäkää tämä minulle, laitoksemme johtaja Hannes Saarinen ja arvoisa dekaani Anna Mauranen.

Joulumieltä!

Vein Helsingin keskustan kahdelle romanialaiskerjäläiselle kupilliset kuumaa kahvia. Niin monesti olen heidän ohitseen kulkenut, vaikka varsinkin toinen heistä on jo hyvin iäkäs. Olen hoitanut ja hoivannut sen ikäisiä (ja kuntoisia) ihmisiä töikseni - ja nyt vain kuljen ohitse ikään kuin ihminen olisi halpa ja arvoton mytty. Se on väärin. 

Kupillinen kuumaa maksaa euron, ja kaikille meistä tuli hetkeksi hyvä mieli. En minä tällä mitään ongelmia ratkaise, kunhan käyttäydyn vain niin kuin ihminen itsekin.

POKKAREITA PUKINKONTTIIN

Kävin haastateltavana Postitalon joulumyyjäisissä ja minulta kysyttiin lahjakirjavinkkejä. Taivassalon mainitsin, mutta olisi pitänyt mainita myös Hullu akka! (Like 2010) sekä Kaikki muuttuu paremmaksi (Paasilinna 2010). Hienoja lahjakirjoja kaikki!

Kotiin tultuani päätin postata tänne vielä vihoviimeisen Pukinkontti-entryn, tällä kertaa pokkareita. Pokkarit ovat hauskoja, pieniä lahjoja, jotka voi helposti postittaa kirjeenä. On myös tosi mukavaa, että Helsingin päärautatieasemalle avattiin pokkarikauppa! Sieltä saa laadukasta matkalukemista milloin vain, ei tarvitse tyytyä kioskien tarjontaan. :)

Tässä pari vinkkiä:

- Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman (Avain 2005, pokkari ilmestynyt tänä vuonna)

Elinan mukaansa tempaava esikoisromaani on juuri sellainen kirja, jollaista 19 vuotias tyttäreni pyysi joululahjaksi: contemporary, realistic fiction with a female main character. Kas, kun en heti tullut ajatelleeksi! :D

- Dan Rhodes: Kulta (Sammakko 2008)

Luin tätä työmatkoilla viime kesänä, oikein hyvä kirja! Tapahtumat sijoittuvat Walesilaiseen kylään. Tässä on myös HLBT-sisältöä.

- Anna Kontula: Näkymätön kylä (Into Kustannus 2010)

Kysyin Into Kustannuksen Mika Rönköltä, mitä pokkaria hän suosittelisi minulle, ja hän ohjasi minut oikopäätä pamflettipöydän ääreen. Kontulan teos käsittelee tärkeää aihetta: ulkomaista halpatyövoimaa suomalaisissa ydinvoimaloissa. Ajankohtainen aihe!

Esikoisvuoden summausta: lukijoita tapaamassa

Lauantaina on vuoden viimeinen kirjailijavierailu: kolmelta menen Helsingin Postitalon myyjäisiin haastateltavaksi, ja samalla ostan muutaman joululahjan.

Kun Mangopuun alla julkaistiin, en tiennyt, miten elämä muuttuu kirjan  myötä. Helmikuussa minulla oli vakituinen työpaikka dementiakodin tiiminvetäjänä ja kuvittelin, että kirjailijavierailuiden, kirjallisuustieteen opintojen ja uusien kirjaprojektien ohella ihminen pystyy tekemään 80% työviikkoa. Ei pysty.

Lukijatapaamiset ovat olennainen osa kirjailijantyötä, nautin niistä suunnattomasti. Vuoden aikana olen matkustellut etelä- ja länsi-Suomessa; ehkäpä seuraavan kirjan kanssa pääsen itään ja pohjoiseenkin.

Lukupiirit
Lahti, Helsinki
Höyryävä glögikattila Vuosaaressa: keskustelua siitä, miten Mangopuussa on paljon tuoksuja muttei juurikaan hajuja. Siideriä, sipsejä ja kipeitä aiheita Karhupuiston lukupiiripiknikillä. Limua ja paikallista historiaa Lahdessa. Ravintolaillalliselle kokoontuneiden fyysikkonaisten vihastus, kun päähenkilö ei saanut pitää esitelmää temppelissä. Lukupiireissä saan kuulla, mikä kosketti tai ärsytti. Kysymykset menevät syvälle, koska suurin osa on jo lukenut kirjan.

Kirjamessut
Tampere, Lahti, Jyväskylä, Turku, Helsinki
Joskus penkkirivit täynnä, toisinaan vain muutama kuulija. Usein joku tulee juttelemaan haastattelun jälkeen. Helsingissä eräs lukija kertoi riihimäkeläisten veikkauslistasta. Olin päässyt heidän varjokirjallisuuskilpailuehdokkaakseen, ja lupasin vierailla Riihimäellä mikäli oikeakin ehdokkuus rapsahtaa. Ei rapsahtanut, mutta kyllä minä Riihimäellä silti voin vierailla. ;)

Kirjastovierailut
Helsinki, Espoo, Päijät-Häme, Pori
Rakastan kirjastoja! (Siitä enemmän Kirjastokaistan videolla.) Kirjastotapaamiset voivat olla tunnelmallisia ja keskustelevia (kuten Kirjasto Kympissä) tai mikrofonihaastatteluja, joita hyllyjen välissä hipsivät ihmiset salaa kuuntelevat (kuten Sellossa). Henkilökunnan koulutuspäiville valmistelen yleensä puheen jostain erityisteemasta, vaikkapa autofiktiosta.

Signeeraustilaisuudet kirjakaupoissa
Turku, Kokkola
Jollet ole Suuri Nimi, signeeraustilaisuudet tuntuvat vaikeilta. Istut kynä ojossa ja odotat. Ehkäpä kirjakauppavierailujen tarkoitus ei piilekään siinä, signeerauttaako joku sinulla kirjan, vaan yleisessä näkyvyydessä. Kirjakauppa mainostaa tilaisuutta julisteilla ja kauppakeskuksen kaiuttimen kautta, laittaapa vielä kirjankin näkyvästi esille. Joku sen huomaa ja ehkäpä ostaa kotiin luettavaksi. Joskus paikalle saapuu kiinnostuneita ihmisiä, koska signeeraustilaisuuksissa yleensä haastatellaan kirjailijaa.

Koulut
Vääksy
Kävin entisellä ylä-asteellani puhumassa kasiluokkalaisille. Siellä oli ainakin yksi kirjoittajanalku, joka kyseli mielenkiintoisia. Näitä kouluvierailuja voisi tehdä enemmänkin.

Yliopisto
Helsinki
Kutsu kävi PutKaan, kirjallisuudenopiskelijoiden klubille. Siellä sai puhua sydämen kyllyydestä kerronnan rakenteesta, kielen sävyistä ja tyylikeinoista! Yliopistolla vierailee usein kirjoittajia ja kirjallisuudentutkijoita, ja luennot ovat yleensä avoimia yleisölle. Otanpa tavakseni ilmoitella niistä täällä blogissani.

Paneelikeskustelut
Helsinki
Yhteiskunnallisista kysymyksistä kirjoittava ihminen napataan paneeleihin. Pride-viikolla osallistuin monipuoliseen esikuvakeskusteluun, ja Sosiaalifoorumissa vedin paneelin rauhantaiteesta., jossa puhujina oli minun lisäkseni Sami Hilvo ja Jani Saxell.

Markkinat
Vääksy, Helsinki
Voiko Pride-puistojuhlaa kutsua markkinoiksi? Kirjailijan kannalta joka tapauksessa samankaltainen tapahtuma kuin Anianpellon markkinat. Avaimen ja Maaran yhdistynein voimin seisoimme myyntipöydän takana, tapasimme paljon ystäviä ja myimme kirjoja ja hampputekstiilejä. Maara on muuten lopettamassa, mutta vuoden loppuun asti ehtii loppumyyjäisiin! Kauppa löytyy Tapiolan Heikintorin yläkerrasta.

Kirjailija-ilta
Hämeenkoski
Hämeenkosken VPK:n naiset järjestivät seuraintalolla tapahtuman, jonne tuli ihmisiä naapurikyliä myöten. Heijastin seinälle valokuvia elämästäni Intiassa ja luin otteita Mangopuusta. Se oli ihana ilta. Maakuntatapahtumat ovat lukupiirien ohella ehdottomasti lemppareitani! Ensi kesäksi olemme suunnittelemassa jotain todella hienoa ja suurta kotikylääni Iso-Äiniölle.

Kustantamon tiloissa
Lauttasaaressa
Avain organisoi paljon pienimuotoisia tilaisuuksia, joissa lukijat, kirjailijat ja kirjallisuusalan ammattilaiset pääsevät kohtaamaan. On ollut kirjallista salonkia, kirjabloggaajien tapaamista ja kirjakauppojen yhdistyksen Libro ry.n ilta. Muut kirjailijat ovat tavanneet muun muassa äidinkielen opettajia kustantamon tiloissa. Tämä kaikki pitää kirjallisuusilmapiiriä virkeänä. Ja onhan se aina mukava istua punaviinilasilliselle juustolautasen ääreen keskustelemaan kirjoista ja kirjallisuudesta.

Oi, tule katsomaan

Tule katsomaan! tule nyt jo katsomaan. 

Kun ihminen on tuhma, hän lukee joululahjakirjansa jo kaksi viikkoa ennen aattoa ja istuu häikäistyneenä glögilasi kädessään. Oi, tämä on niin kaunis!

Mistä tämä kirja kertoo:

"Oi, tule katsomaan: Kaksi kaupunkia. Kaupunkien välissä meri. Meren yli liikkuvat laivat, ihmiset. Kun välissä on kokonainen meri, ollaan hyvin lähekkäin." (s. 205)

Hannele Mikaela Taivassalon Oi, tule katsomaan saa voimaa toistosta: aallot keinuttavat kertomusta kahden kaupungin välillä. Tarinassa pienen Lapsen kohtalo koskettaa, ja rakastavaisten kohdatessa pidätän henkeäni. Tämä on kirja niille, jotka hurmaantuivat Italo Calvinon romaanista Jos talviyönä matkamies. Eivät nämä romaanit samanlaisia ole, eivätkä kerro samanlaisista asioista, mutta jotain ihmeellistä taikaa kummastakin löytyy. Taivassalo uppoaa varmasti myös Fagerholmin lukijoille.

Kirjan voi avata summamutikassa mistä vain kohdasta, ja aina löytyy kauniita lauseita. Katsokaa vaikka!

"Sillä niinhän me teemme, niinhän me näemme, me jotka olemme Kuka ja me jotka olemme Mikä? Näemme ja teemme näkymättömäksi, suljemme pois kaiken sen mitä emme pysty hyväksymään muttemme osaa paheksuakaan." (s. 66)

"Mitä lokit oikein halusivat, mitä ne kaipasivat? Mertako ne ikävöivät, vaikka se oli aivan niiden alla, vaikka niiden varjot kiisivät veden yli kuin terävät nuolet, osoittaen milloin sinne, milloin tänne, suuntaa hakien. Pilkallisesti nauravat lokit, jotka huutavat halveksuntaa meidän jätteitämme kohtaan mutta ahmivat ne sitten halukkaasti." (s. 107)

Romaani on rakennettu kuin palapeli, pirstale kerrallaan. Ensin ei näe, mitä kuva esittää. Ehkä siinä on vain loppu.

Oi, miksi tätä romaania ei ole huomioitu, miksi sen kauniita sanoja ei ole puhallettu lokkipasuunoin merten yli ja laivojen kansille ja kaiken maailman ihmisten korviin? Onko sitten lopultakin niin, että naisten kirjoittamat kokeelliset romaanit eivät saa samalla tavalla huomiota kuin mieskollegoiden tekemät? (Olen hiukan lueskellut englanninkielisiä keskustelupalstoja, ja sellainenkin mielipide siellä nousi esiin. Tosin en haluaisi uskoa siihen, en haluaisi.) Sitä palavaa viinimarjapensastakin on ihailtu silmät päästä poksahtain (ja ehkäpä se sen ansaitseekin - en tiedä, kun en ole lukenut) mutta

Oi, tule nyt jo katsomaan!

eihän näin hienosta kirjasta ihminen pysty edes mitään järjellistä sanomaan.

SATEENKAARTA PUKINKONTTIIN

Avaimella on huima määrä sateenkaariaiheisia kirjoja, joissa joko teema tai joku henkilöistä kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Listaan tänne kaikki, jotka muistan; jos unohdin jonkin teoksen, niin vinkatkaa!

Alla olevien lisäksi suosittelen pukinkonttiin kahta tekstikokoelmaa: Kaikki muuttuu paremmaksi (Paasilinna, 2010), jonka tuotto lahjoitetaan Mannerheimin lastensuojeluliiton nuorisotyön kehittämiseen, ja Hullu akka! (Like, 2010), johon vaimoni on kirjoittanut artikkelin "Mangopuun varjossa".

Avaimella on muuten nyt myös verkkokauppa.

HLBTQ-sisältöä löytyy ainakin näistä:

- Kevin Frazier: Nicole

- Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

- Päivi Kosonen et a. (toim.): Café Voltaire: Tarinoiden paluu
- Päivi Kosonen et. al.(toim.): Café Voltaire: Imperiumin perilliset
- Ursula K. Le Guin: Kahdesti haarautuva puu

- Melania G. Mazzucco: Täydellinen päivä

- Jani Saxell: Vaihtoehtoinen USA, Unenpäästäjä Florian

- Anu Silfverberg: Kung Po

- Seija Vilén: Mangopuun alla

- Miia Vistilä (toim.) Kotimaista naissarjakuvaa

Kun en ole edes pikkujumala

Löysin kissanmuropurkin takaa Kirjallisuudentutkijain jäsenlehden 3/2010. Olin jemmannut sen vessalukemiseksi, mutta piiloonhan se jäi Kaksplussien ja Vihreän Langan komeillessa paremmalla paikalla lehtitelineessä.

Koko hemmetin lehti käsittelee niin teoreettisia kysymyksiä, että silmiin sattuu. Taasko minun pitää sietää piipitystä siitä, että teksti on sosiaalinen kenttä tai mikälie, ja kirjailijaa ei ole olemassakaan? Olenhan minä olemassa!

Luin silti Teemu Mannisen artikkelin.

Barthes julisti, ettei teksti ole sarja sanoja, joka paljastaa Tekijä-Jumalan viestin. Käsitys modernista tekijästä on kehittynyt kapitalististen tekijänoikeuksien, länsimaisen rationalismin ja patriarkaatin hapatuksesta. Jos Luojia on vain yksi, totta kai se ärsyttää. Auktoriteetit ja diktaattorit ärsyttävät aina, mutta vain monoteistisen diskurssin kyllästämä (ja siihen perin suivaantunut) ihminen voi julistaa romanttisen tekijän kuolemaa noin paatoksella. Se hyöty hindulaiseen maailmankuvaan tutustumisesta oli, että pystyn yhä vinksauttamaan aivoni polyteistiseen kaleidoskooppiin. Krishna-liike tosin oli hyvinkin monoteistinen, mutta kyllä sielläkin tarinoitiin kaikenlaisista pienemmistä jumaluuksista ja luojainsinööreistä.

Jokin tuossa Barthesissa ärsyttää. Miksi hitossa kirjallisuudentutkijat saavat omistaa ajatuksensa, mutta kirjailija joutuu lukemaan omaa nekrologiaan? Noin vain hän riistää tekijyyden taiteilijalta!

Tiedänhän minä, että teos on sosiaalinen teko, jonka taustalla on joukko toimijoita. Kirjan saattaminen julkaisukuntoon vaatii kustannustoimittajia ja monia muita ihmisiä. Eivätkä kirjailijan alkuperäiset ideatkaan ole järin originelleja, koska niihin vaikuttavat monenmoiset kulttuuriset ja materiaaliset seikat. Kaiken kukkuraksi kirjoitusprosessin aikana kirjailijan motiivit ja päämäärät tekstin suhteen saattavat muuttua. Jotta yritä siinä nyt sitten olla jonkinmoinen Jumala ja Tekijä.

Kaupallisen tekstintuotannon ulkopuolellakin on tekijäyhteisöjä. Naiskirjailijat levittivät 1600-luvulla käsikirjoituskopioita, joiden pohjalta käytiin aktiivista keskustelua kirjallisista ambitioista ja esteettisistä pyrkimyksistä. Sen ajan blogikulttuuria! Jotkut hölmöt pitävät sellaista amatöörimäisenä harrasteluna. Blogisivut elävät alkuperäistekstien kommenteista, linkeistä muihin teksteihin ja sivupalkkien sälästä. Tässä maailmassa kukaan ei luo mitään täysin yksin, kuin mokomakin monojumaluus.

Tekijyys on kirjailijalle tärkeä kysymys. Koska en ole Jumala enkä edes pikkujumala, niin pelkään alati jonkun sanovan: ”Voi tyttö-rukka, ethän sinä tätä tehnyt. Sinähän vain keittelit kaffea!” Hyväksikäytön riski on suuri, jos tekijää ei saa selkeästi nimetä. Joku lurjus voi tulla ja anastaa kiltiltä sosiaaliselta yhteistekijältä kaiken kunnian itselleen. Sitten tuo roisto ehkä kieltää sinua kommentoimasta omia tekstejäsi, ettet vain pöyhkeilisi Tekijänä ja Jumalana. Ikään kuin kirjailijan omalla tulkinnalla ei olisi mitään merkitystä. Pelkään, että minulle osoitetaan Paikka ja pistetään jälleen huivi nutturan päälle.

Ehkä tämä liittyy myös keskusteluun siitä, pitäisikö taiteilijoiden luopua kapitalistisesta pyrkimyksestä korvamerkitä tekijänoikeutensa ja sen sijaan antaa kaikille vaan.

(Jos olet kirjoittanut, kääntänyt tai toimittanut kirjoja, kannattaa tsekata Sanaston sivut, mikäli pieni rahakorvaus silloin tällöin kiinnostaa.)

Esikoisvuoden summausta: kirja-arviot

Vuosi lopuillaan, eli aika tilittää kokemuksia. Pläräsin Mangopuun kirja-arvioita, joista Parnasson oli viimeisin. Siinä Kaisa Neimala pohti ”oliko kirja todella pakko kirjoittaa niin hyppien” ja päätyi toteamaan, että ehkä oli: ”kun asiat kiehuvat mielessä, ei niitä saata viileästi kuvata.”

Neimala sentään analysoi mahdollisia syitä sille, miksi olen kirjoittanut esikoiskirjani monitasoisesti. Enhän ole hakemalla hakenut lineaarista tai tyylillistä tasapaksuutta. Sitä paitsi ihmisen muisti liikkuu hyppien. Tekstini on tarkoituksella assosiatiivista.

Minua kuitenkin kummastuttaa monissa muissa arvioissa (huom! myös muiden kirjojen kohdalla) esiintynyt helppouden vaatimus. Miksi kummassa kaiken pitäisi sopia laiturinnokalle? Jotkut kirjat vaativat keskittymistä, mutta moniulotteisessakin romaanissa saattaa olla tunnelatausta tai vetävä juoni. Olin ylettömän iloinen siitä, että kirjani oli arvioitu nimenomaan Parnasson kokeellisen proosan teemanumerossa.

Kirjablogeissa julkaistuista arvioista olen nauttinut kaikkein eniten. Ne menevät usein syvemmälle tekstiin kuin lehdissä julkaistut, koska niitä ei rajoita ylärajat merkkimäärien suhteen. Niissä paljastetaan myös subjektiivisia tunnekokemuksia, joista kirjailija tietää teoksen koskettaneen lukijaa. Se on ihanin kiitos!

Mutta kun tämä nyt on tilitysanalyysi ja itsenäisyyspäiväkin oli eilen, keskitynpä suomalaiskansallisen luonteenlaatuni mukaisesti Mangopuun saamaan kielteiseen kritiikkiin. Suurin osa arvioista niin lehdissä kuin blogeissakin nimittäin kommentoi yhtä haastavaa elementtiä esikoisessani, sen ”hankalaa rakennetta”. Hesarin kriitikko sanoi minulle Avaimen bileissä, että kirjani on vaikea, ”niinku Monika Fagerholm”. (Onnittelut muuten Fagerholmille Pro Finlandia palkinnosta! Enpä kyllä rohkenisi itseäni häneen verrata.)

Mikä siinä on, että jokaisen kirjan pitäisi olla helppo? Onneksi on blogit – niiden kirjoittajat pohtivat haastellisuuttakin useammalta kantilta kuin ammatikseen arvioita kirjoittavat kollegansa.

Arkiterapeutti Kops huomauttaa, että osa Mangopuun muistoista on oikeasti tapahtunutta, osa kuvitelmaa, mutta hän ei edes halua selvittää mikä on mitäkin. Tähän yhtyy Lukutikku, ja samoilla linjoilla on Inahduskin: ”Outoa kyllä se ei paljon haitannut – jotenkin se sopi kirjan teemaan. Entä sitten, jos ei koko ajan tajua?” Niin juuri! Virtaan on uskallettava hypätä!

Kokemus on samanlainen kuin runoutta lukiessa. Ehkäpä siksi Mangopuun kieltä on kuvailtu lyyriseksi?

Kirjailijan häiriöklinikalla lukukokemusta tosin verrataan modernin tanssiesityksen katsomiseen. ”Voi olla, että ajoittaiset ymmärtämisvaikeudet johtuvat siitä, että luin kirjan pienissä pätkissä.” Tämä oli mielestäni todella hyvä huomio. Palautteen perusteella tuntuukin siltä, että kirjasta ovat nauttineet eniten ne, joilla on ollut aikaa lukea se yhdeltä istumalta tai ainakin tarpeeksi pitkissä pätkissä. Jotkut kirjat nyt vain ovat sellaisia.

Muutamat bloggaajat ovat vallan villiintyneet puolustamaan teosta. Se on hauskaa luettavaa! :) K-blogi ja Kirjapeto painottavat, ettei kyseessä missään nimessä ole tilityskirja, ja Kirjapedon mukaan ”ansio piilee itse tekstissä ja kerronnassa – ei tarinan sinänsä värikkäissä käänteissä.” Miksi, oi miksi, ammattikriitikot lehtijulkaisuissaan sitten uhraavat juonikuvaukselle niin paljon rajoitettua palstatilaa! En ymmärrä. Juonen pääpiirteet kun saa selville muualtakin, esimerkiksi henkilöhaastatteluista tai kirjan takakannesta.

Pidän siitä, että ihmiset ovat blogeissaan rehellisiä. Kirjasieppo toteaa, että Mangopuun kieli on ”raskaasti runollista”, ja hän itse on ”aivan liian realisti tykätäkseen sellaisesta”. Susan kirjastossa mainitaan, että ”vaikka hyppelehtivä kerronta sopikin kirjaan mainiosti, en vain voi sietää kirjoja, joiden kerronta ei ole sujuvaa." Fair enough. Eivät kaikki kirjat ole kaikille.

Tekstini monitasoisuus on tietenkin tarkoituksellista, minkä Mari A. tavoittaa blogissaan: ”Nainen vailla varjelusta saa myös aviomiehen: tutustuminen aviomieheen vertautuu nuoruuden poikiin tutustumisiin. Samoin syntyy koko teoksen kerronta: siinä eri aikatasot kietoutuvat toisiinsa, yhdistyvät ja kertovat tarinaa eteenpäin.” Hän myös onnistuneesti liitti romaanin laajempiin yhteiskunnallisiin ja inhimillisiin viitekehyksiin.

Rauha Kejosen arviossa, joka julkaistiin useammassa maakuntalehdessä, kaipailtiin karumpaa kieltä kirjan loppuun, jotta loppuratkaisu nousisi uljaammin esiin. Mielestäni se oli aivan pätevä kommentti. Mari A. jäi kuitenkin pohtimaan, että toisaalta silloin ”kirjoitustyyli, jossa asiat ja tapahtumat kuin ihan ohimennen mainitaan, ei olisi toiminut.”

Tämän blogitekstin kirjoitettuani arvostan näitä kirjabloggaajia entistä enemmän!

Anmmattikriitikoilta olisin toivonut mainintoja käyttämistäni pastisseista (Eikös pastissi ole nykyajan kirjallisissa keskusteluissa kovinkin pinnalla?) ja intertekstuaalisuudesta. Ei ole suinkaan juonellisesti tai symbolisesti sattumaa, mihin kohtaan tekstiä sijoitin jonkin tyylijäljitelmän tai viittauksen toiseen tekstiin. Esimerkiksi Sapfon runoihin viittaan hyasinteilla ja tillin tuoksulla. Mutta ehkäpä kaikki kriitikotkaan eivät ole lukeneet Sapfoa? ;)

Pakko kuitenkin mainita näin lopuksi, että monet virallisemmatkin kirja-arviot olivat oivaltavia ja pohdiskelevia. Kritiikkiäkin on silti uskallettava kommentoida. Muutenhan kirjailija-tekijän Jumalainen Auktoriteetti tekstin tulkinnassa on vain korvattu kriitikko-tuomarin Absoluuttisella Äänellä, jota ei sovi epäillä.

Heidi Herala sanoi Seitsemäs taivas –ohjelmassa, että jotkut taiteilijat eivät itseään suojellakseen lue saamiaan arvioita, toiset taas lukevat, mutta valehtelevat korvat heiluen, etteivät edes vilkaise niitä, ei kiinnosta. Ja sitten on myös taiteilijoita, jotka kommentoivat kritiikkiä varsin avoimesti. Meitä on moneksi. :)

LASTENKIRJOJA PUKINKONTTIIN

Pukinkontti-sarja jatkuu... Tällä kertaa esittelyssä hienoja lastenkirjoja.

Kenneth Grahame: Vastahakoinen lohikäärme

Mainio ääneenlukukirja pienemmällekin kuuntelijalle, vaikkei kirjassa ole paljon kuvia. Testasin Kuutin (3 kk) kanssa: hienosti toimi,  koekuuntelija seurasi silmät suurina, välillä minulle nauraen. Ääneenlukukirjoiksi sopivatkin parhaiten sellaiset, jotka kolahtavat myös aikuiselle ja joiden kielessä on hyvä rytmi. 

   Todellisuudessa tämä kirja on tarkoitettu vähän vanhemmille kuin kolmikuisille, mutta vaihtoehtoisen kuulijan puuttuessa Kuutti joutui testikappaleeksi. Kuusitoistavuotias kun olisi ollut jo aivan liian vanha ;)

Hannele Mikaela Taivassalo ja Lena Frölander-Ulf: Hämäräkirja

Hienosti kirjoitettu, erilainen kuvakirja. Maaginen. Pidän kovasti Taivassalon tavasta kirjoittaa. Häneltä ilmestyi tänä vuonna aikuisten romaani nimeltä Oi, tule katsomaan, jonka aion ostaa itselleni joululahjaksi. Hämäräkirjan taisimme antaa kummitytölle viime vuonna.

Anja Erämaja ja Ulla Virkamäki: Lulu ja avaruuskoira

Riemukas ja värikäs kuvakirja, jonka on kuvittanut rakas ystäväni Ulla. 

Ullan puoliso, Pekka, on muuten kirjoittanut sen Arka ja ahdas ismi -kirjan, joka kertoo hänen vuosistaan Krishna-liikkeessä. 

Ja kyllä Pekkakin on minulle rakas :)

Mika Keränen: Hopeinen aarrearkku

Mukaansatempaava tarina koululaiselle, joka lukee jo itse. Tarina sijoittuu Viroon ja sisältää paljon (muttei kuitenkaan liikaa!) tietoa Viron historiasta. Valittiin Viron parhaaksi lastenkirjaksi.

Harri István Mäki ja Jukka Lemmetty: Leevi ja yhdeksäs jääkausi

Voisin suositella mitä tahansa Leevi-sarjan kirjaa, mutta tästä pidin erityisesti. Teemana kun on ympäristönmuutos. Yksi Sellon kirjastonhoitajista oli pakahtua ilosta, kun etsin lisää Harrin kirjoja hyllyiltä. Hän selitti, että ne ovat todella suosittuja kouluikäisten keskuudessa, ja minun pitäisi ehdottomasti tehdä lopputyöni Harrin tuotannosta! :D 

Vahva suositus, siis.

Harrilta ilmestyy muuten ensi keväänä aikuistenkin romaani, Kraatterin lapset.

Kirsti Ellilä: Sisu Tähtinen ja turvesukkahousubisnes

Kysyin Kirstiltä, mitä omaa kirjaansa hän suosittelisi minulle. Harkitsin itse hänen romaaniaan Usko, toivo ja kuolema, mutta hänpä ohjasikin minut koluikäisille kirjoitetun Sisu-sarjan pariin. Siinä on vaihtoehtoihmisiä ja hauskoja yksityiskohtia. Minulla on sitä paitsi ihan oikea turvepaita. Ja kyllä, se kutittaa, mutta siihen tottuu aika pian!

Paula Noronen ja Pauliina Mäkelä: Supermarsu-sarja

Nämä Emilian päiväkirja/Supermarsu -kirjat ovat hulvattoman hauskoja! Nauroin monta kertaa ääneen. Pidän myös Norosen aikuisille suunnatuista sarjakuvista, ja hänen stand-up koomikon lahjansa saivat allekirjoittaneen (melkein) kierimään Jenny Woon lattialla.

Timo Parvela: Sammon vartijat -trilogia

Vähän isommalle, noin 4-6. luokkalaiselle. Kolme koululaista seikkailee Kalevalan maailmassa. Kuutin kummitäti lainasi kaikki kolme kirjaa minulle, koska olen totaalisen hurahtanut Kalevalaan. :D Hänen poikansa pitävät trilogiasta tosi paljon, ja kyllä minäkin sen seurassa viihdyin. Hienoa, että nuoret voivat tutustua kansalliseepokseemme tällä tavalla, tykkääpeukku!

Konkreettista apua Sambian katulapsille

Onnea Elina Hirvoselle Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnosta! 

Elinan romaanin, Kauimpana kuolemasta, myyntituloista on kerätty jo 5000€ tyttöjen turvakodin rakentamiseen Sambiaan. Projektista voi lukea lisää täältä.

Kampanjaan osallistuvat kirjailijan itsensä, Avain-kustantamon ja Jarkko Nieminen Oy:n lisäksi nämä kirjakaupat:

- AdLibris

- Akateeminen kirjakauppa

- Bookplus

- Kansallinen kirjakauppa

- Pieni Kirjapuoti
- Rosebud

- Vieskan Kirjakauppa

Mikäli aiot ostaa Elinan uusimman romaanin, kannattaa suosia yllämainittuja kauppoja! Pienet valinnat merkitsevät paljon tässä maailmassa.