Tämän päivän Hesarissa

Helsingin Sanomissa on nyt sitten vaimon & minun parihaastattelu, Kuutti ja Nappi-kissa ovat myös mukana. Juttu on tosi valoisa ja myönteinen. :)

Kirja-arvioiden lisäksi lehdissä näkyy siis silloin tällöin myös kirjailijan naama. Olen miettinyt paljon sitä, miten media luo jostain kirjailijasta tietynlaisen kuvan, ja mitä itse voimme tehdä tasapainottaaksemme vaikutelmaa. Yksi tämän blogin tarkoituksista onkin luoda kanava, jonka kautta saan puhua myös taiteellisista intohimoista ja kirjallisista kiinnostuksenkohteista. Pitemmän päälle se taitaa olla lukijoillekin antoisampaa, vaikka mukavahan se on ihmissuhteistakin lueskella.

Minun tai oikeammin Mangopuun kohdalla media on nostanut kaksi aihetta yli muiden: lesbouden ja hihhuliuskonnon. Esimerkiksi MeNaisten kevään haastattelussa keskityttiin juuri julkaistun romaanin uskontoteemaan, syksyn artikkelissa olikin jo mukana vaimo ja vastasyntynyt Kuutti-poika. Kirjallisuudenopintojani ei ole erityisesti painotettu, paitsi tietenkin Ylioppilas-lehdessä.

Varsinaista kirjailijahaastattelua Hesari ei ole pyytänyt. Ehkäpä lesboudella on enemmän uutisarvoa. ;) Itse kyllä koen kirjailijantyöni asiana, jonka eteen olen tehnyt enemmän töitä ja joka on mielestäni kiinnostavampi kuin seksuaalinen suuntautumiseni. Mutta kiva, että tekivät jutun. Haastattelija ja kuvaaja olivat mukavia, tarjosimme heille kahvitkin. Eikä ihmissuhdejuttuja tulisi tietenkään vähätellä, elitismiähän se sellainenkin nenännyrpistely on.

Olen iloinen, että maakuntalehdet ovat halunneet haastatteluja, ja erityisen onnellinen Tehy-lehden kansikuvajutusta. Kirjamessuilla olen tavannut useita ihmisiä, jotka muistavat minut Voimala-ohjelmasta. Mediahuomiolla on merkityksensä: jollain laillahan ihmisten pitää kuulla siitä, että tällainenkin kirja on julkaistu. Semminkin, kun kirjakaupat usein keskittyvät muutamaan suureen nimeen ja odottavat lukijoiden tilaavan muut kirjat erikseen. Mitenkäs tilaat, jos et ole edes kuullut?

Pitkissä haastatteluissa tutustuu myös toimittajaan. Avun ja MeNaisten juttujen ansiosta seurailen nykyään Eve Hietamiehen ja Taina Latvalan töitä. Molemmat hyviä kirjoittajia ja miellyttäviä ihmisiä. Latvalan Paljastuskirjan luin heti ja pidin paljon; Hietamiehen Yösyöttö on vielä lukematta, koska aihe saa minut yhä epäterveen liikuttuneeksi: ajatelkaa nyt pientä vauvaa, jonka äiti hylkää noin vain! Ajatuskin itkettää. Äiti-tytär Hirvisaari-Hietamiehen käsikirjoittaman, erinomaisen Tauno Tukevan sota –televisioleffan katselin ja sekin itketti, kun Tauno joutui lähtemään rintamalle ja jättämään lapsensa ja raskaana olevan vaimonsa kotiin.

Mietin, mistä seuraavan romaanini ilmestyttyä kirjoitetaan, vai kirjoitetaanko enää mistään. Tai ehkäpä sitten keskitytään enemmän romaanin kieleen ja rakenteeseen – asioihin, joita onkin käsitelty paljon kirjablogeissa. Kiitos siitä!