"Kuin olisi sieniä syönyt"

Sellaistakin voi muinaissuomalainen runonlaulanta olla, kuulemma. Siis kiehtovaa, epäloogista ja dramaattista.

Luin uusimmasta Vihreästä Langasta, että Tampereella on runonlaulun kurssi. Sellaiselle minäkin haluan! Onko niitä pääkaupunkiseudulla? Lehti haastatteli kurssin vetäjää, Taito Hoffrénia, joka osaa laulaa ulkomuistista Arhippa Perttusen repertuaarin, 4 200 säettä. Koko sampo-runoelman.

Olen ylen vaikuttunut,

sangen suuria saavutti

Taito Hoffrén taitavainen,

laulaja Arhipan avatar.

Tai jotain sellaista...

Kansanrunojen laulaminen on siis synnytetty uudestaan, ja sen takana ovat sellaiset tekijät kuin Hoffrén ja hänen puolisonsa Ilona Korhonen, jonka tekee väitöskirjaa Larin Parasken lauluista. Kansanmusiikille on oma juhlansakin, Sommelo.

Mukavasti Hoffrén haastaa sammostakin: "Se pitää kuulla laulun kautta, ja jokainen voi löytää oman samponsa. Ainakaan se ei ole minulle suolamylly tai maailmanpatsas. Jos sen määrittelee, se pienenee. Ehkä onni, rakkaus."

Sammon pohdintaan olen minäkin ryhtynyt kakkosromaanissani. Niin vain hahmottelen oman samponi. Ehkä se tekee siitä pienen, en tiedä. Tai pienuudessaan valtavan suuren ja tärkeän.

*****

Kuvassa on muuten Arhipan poika, Miihkali. Arhippa tuumasi aikoinaan, että hän taitaa olla se Viimeinen Runonlaulaja. Eivät nämä nykynuoret osaa muuta rallatella kuin irstaita rekilaulujaan. Mutta niin vain tuli Miihkalistakin Suuri Runonlaulaja. Huvittavinta on se, että Miihkali valitti samaa kuin isänsä: hän jäisi viimeiseksi laulajaksi. Mutta sitten ryhtyi hänen poikansa Pekko runonlaulantaan...