Orja

Isaac Bashevis Singerin Orja oli ahdistava lukukokemus. Silti en jättänyt sitä kesken.

Tämäkin kirja on Antikvariaatti Hämähäkin löytöjä. Sain sen käsiini viime viikon tiistaina - samana päivänä, jona käsittelimme sitä Raamattu & kaunokirjallisuus -kurssilla. Olin ehtinyt lukea kymmenen sivua.

Eihän kirjallista keskustelua voi seurata vain sivusta. Siihen pitää ehdottomasti osallistua. Jopa siinä määrin, että tulee esittäneeksi hypoteesejä kirjasta, jota ei ole edes lukenut. Minäkin loihe lausumaan, että sivulla yhdeksän tiivistyy koko kirjan idea: Ennen kuin ryhtyi lypsämään lehmiä, Jaakob lausui aamurukouksensa. Päästyään lauseeseen "etkä sinä ole tehnyt minusta orjaa" hän pysähtyi. Saiko hän sanoa näitä sanoja.

Nyt kirjan luettuani olen yhä samaa mieltä siitä, että kyseisessä sitaatissa kiteytyy kirjan teema. Tai ainakin yksi niistä. Mutta enhän minä osannut sitä viikko sitten selittää, ja hätäpäissäni menin lupaamaan, että selitän  sitten paremmin blogissani. Oli pakko lukea se samperin kirja kokonaan.

Jaakob elää 1600-luvun Puolassa, jossa kasakat tuhoavat juutalaiskyliä. Kasakoiden jäljiltä henkiin jäänyt Jaakob päätyy vuoristokylään orjaksi. Romaani on myös ortodoksijuutalaisen miehen ja kristityn talonpoikaistytön rakkaustarina.

Eli eikö Jaakob saisi epäillä Jumalaansa? Miten hän pystyy selittämään orjuutensa, jos pyhät kirjoitukset nimenomaisesti täsmentävät, että Herra on ikuinen suojelija? Miten ymmärtää kärsimys ja Jumalan toistuvasti rikkomat lupaukset? Kohtuuttomat säännöt, joita on joskus niin kovin vaikea seurata?

Kirjan edetessä Jaakob oppii, että ihminen voi olla orja monella tavalla. Jos häntä ei olekaan vangittu pakkotyöhön, hän saattaa olla oman himonsa orja. Tai perheensä ja velvollisuuksiensa. Uskonnollisten sääntöjen ja sitä kautta Jumalan orja. Tai kenties hänet on kahlehdittu yhteisöön ja yhteiskuntaan sellaisin sitein, jotka estävät häntä valitsemasta vapaasti.

Jaakobin ajattelumalli on minulle liiankin tuttu niiltä ajoilta, kun olin itse hyvin uskonnollinen. Siksi lukeminen ahdisti. Monelle uskonnolle yhteinen piirre on tuo ainainen ristiriita vapauden ja orjuuden välillä. Toisaalta haaveillaan vapautuksesta ja puhutaan Vapahtajasta, joka vie meidät pois aineen vankilasta. Pois orjuudesta, joka voi tarkoittaa alistetussa asemassa elämistä mutta myös velvollisuuksia, kuten lapsista huolehtimista. Toisaalta kuitenkin alistutaan jumalan orjaksi, noudattamaan hänen sääntöjään. Ja niitähän riittää. Jaakobkin oli hyvin tarkka siitä, milloin pesi kätensä ja mitä milloinkin söi.

Toinen minua ahdistava asia oli Jaakobin vahva inho kaikkea aineellista kohtaan. Hänen kauttaan vuoriston kyläläisiä kuvaillaan saastaisiksi, julmiksi ja tyhmiksi. Semmoisiksi typeriksi karmeiksi, joiden leipää ei saa syödä ja joihin ei varsinkaan pidä rakastua.

Oikeastaan vasta kuollessaan Wanda onnistuu saamaan Jaakobin myöntämään rakkautensa - sitä ennen Jaakob on vain toistuvasti soimannut itseään himonsa takia. Kirjan toisessa osassa he elävät kaupungissa, jossa teeskentelevät olevansa naimisissa. Wandan nimikin on muka Saara. Hän on nyt täysin mykkä, jotta ei paljastaisi huonoa yiddisin taitoaan. Hirveä, hirvittävä uhraus luopua oikeudesta puhua.

*****

Hän sai syödä myös voita ja hapatettua maitoa, sillä laki sanoi, että epäpuhtaiden eläinten maito ei juoksetu. Mutta silti hänen syntinsä oli inhottava ja katala jo pelkästään siksi, että hän söi vierasuskoisten leipää. Hänen sielunsa ei voisi enää kauan kestää tällaista tahraamista. 

(s. 39)

Nähdessään heidän lähestyvän Jaakob käänsi tavallisesti päänsä pois tai katsoi heidän lävitseen ikään kuin heitä ei olisi ollut olemassa.

(s. 50)

Jaakobilla ei ollut enää valtaa ajatuksiensa suhteen, kaikenlaiset mielettömät päähänpistot ja jonninjoutavat keksinnöt risteilivät hänen aivoissaan. Hän kuvitteli miltä tuntui syödä kakkua, kananpaistia ja marsipaania, juoda viinejä, simaa ja olutta, kierrellä kallioilla ja rotkoissa ja löytää timantteja ja kultakolikoita, tulla rikkaaksi mieheksi ja ajella umpivaunuissa.

(s. 76)

*****

Kirjan alusta asti odotin milloin Jaakob oikein nikkaroi sen veneen, joka vie hänet vapauteen. Kysyin luennolla, että miten sen uskonnon kanssa oikein kävi? Miten Jaakob  lopulta vapautui? Ihmettelin, miksei kukaan kerro minulle. No, sivulla 129 oli vastaus: Mitäpä muutakaan he olisivat voineet tehdä? Ei Jaakobilla ollut sellaisia mahdollisuuksia lähteä kuin minulla. Eikä hän olisi sitä edes halunnut.

Jokainen valitsee oman orjuutensa.