Kiitos Taiteen keskustoimikunnalle kirjastoapurahasta! On iloinen, huojentunut olo.
Lönnrotin mallilla aion tosin jatkaa myös tästä eteenpäin. ;)
*****
Tänä aamuna katselin muuten Juha Vuorisen ja Otavan Minna Castrénin haastattelua. Edellinen tuumasi, että suuria kustantamoja ei oikeasti tarvittaisi lainkaan. Kirjailijat voisivat aivan yhtä hyvin kustantaa omat kirjansa. Niinhän Vuorinenkin on tehnyt.
Mikä passaa yhdelle, ei välttämättä sovi kaikille. Jokaisenko tässä olisi pienyrittäjäksi lähdettävä? Entäpä jos kirjailijalla on alaikäisiä lapsia elätettävänä? Entäpä jos hän on kirjoittamisensa ohella vaikkapa maatalon emäntä - pitäisikö hänen myydä tilansa tai jättää perheensä, muuttaa lähimpään suureen kaupunkiin (tai mieluiten pääkaupunkiin) ja aloittaa elämä ihan alusta vain saadakseen kirjansa kauppojen hyllyille? Tai entä jos kirjailija odottaa vauvaa, jonka laskettu aika on vain muutama kuukausi kirjan julkaisun jälkeen? Kukas teoksen markkinoinnista huolehtisi sillä aikaa, kun kirjailija itse olisi äitiyslomalla, vai pitäisikö kirjan julkaisua lykätä muutamalla vuodella?
On hienoa, että kirjoja voi myös kustantaa itsenäisesti. Joillekin se sopii mainiosti. Minäkin mielelläni osallistun oman kirjan markkinointiin, mutta en kuitenkaan haluaisi ikimaailmassa kantaa siitä vastuuta yksin.
Elina Jokisen Vallan kirjailijoissa (josta kirjoitin blogiini viime syksynä) on mielenkiintoinen analyysi erilaisista kirjailijatyypeistä. Vuorisen ehdottama yksityisyrittäjyys sopisi Jokisen tutkimuksen perusteella niin kutsutuille "postmodernisteille ammattikirjailijoille".
Kaltaiseni tutkimusmatkailija sen sijaan on aina kovin kiitollinen kaikista saamistaan apurahoista.
Onnittelut apurahasta! :)
VastaaPoistaMä katsoin tuon saman haastattelun. Vuorisella oli tietysti hyviäkin pointteja, mutta ekstrovertti-A-tyypin tapaan hän ei tunnu ymmärtävän, että joku voi olla yhtä aikaa loistava kirjailija ja silti kyvytön tai suorastaan haluton ryhtymään koko kustannus-markkinointi-ruljanssiin omin voimin. Jos julkaistavat kirjailijat karsiutuisi vain niihin, jotka kuuluvat siihen pienehköön prosenttiin supertoimeliaita, rohkeita, esiintymiskykyisiä ym.jne. ihmisiä, suppeaksi kävisi kirjallisuus.
Enkä tietenkään tarkoita tällä sitä, etteikö omatoiminen kirjailija voisi olla myös hyvä kirjailija.
Castrén puhui hienosti kirjallisuuden (ja kirjailijoiden) moninaisuudesta, hän oli mielestäni asian ytimessä.
Totta, hyviä huomioita! Moninaisuus on rikkaus, tässäkin asiassa.
VastaaPoistaOnnittelut ansaitusta apurahasta! Aurinkoista kevättä niin kirjoituspöydän ääreen kuin sinne sairaalaankin!
VastaaPoista