torstai 22. joulukuuta 2011

Tällaisia mietin, näitä kirjoja katselen

Joulu ilmestyi yllättäin. Tämä syksy on ollut yksi erityisimmistä elämässäni, niin paljon on tapahtunut.

Vuoden ehkä viimeiseen blogitekstiini listaan kirjoja, joita en ehtinyt lukea. Ensi vuonna palaan näihin aivan ehdottomasti! 



-Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
Kaksinkertaisen kollegani toinen romaani, josta on kaunis blogiarvio muun muassa Opuscolo-blogissa.

- Johanna Hulkko: Jostakin kotoisin
Geokätköromaani! Johanna asuu kirjailijakaupunki Nokialla, samassa paikassa kuin Avaimen Marisha Rasi-Koskinen. Kirjoitin Johannan esikoisromaanista aiemmin blogiini.


- Virpi Hämeen-Anttila: Railo
Virpi lähetti minulle uusimman romaaninsa. Ihana lahja! :) Sopivia kirjaan liittyviä linkkejä etsiessä sitä löytää myös uusia blogeja, esimerkiksi Jonnan Rakkaan kirjapäiväkirjan.

- Heidi Jaatinen: Jono
Kuulostaa hulvattomalta! Pidin kovasti Heidin esikoisesta, josta kirjoitin myös blogiini.  
Jono arvioitiin Kiiltomadossa yhdeksi "kotimaisen kirjasyksyn erikoisista tapauksista", ja varmasti aivan oikein: lajityypiltään se on kotimaisessa proosassa suhteellisen harvinainen "hulppea, sarkastinen farssi". Blogiarvioita lukiessani olin huomaavinani saman, minkä Kiiltomadon Maija Katariina Jelkänen: Heidin esikoisteoksen "realistisella koskettavuudella luotu varjo" on varmasti pitkä.
Minun mielestäni on hulppeaa, että Heidi onnistui yllättämään kaikki! Odotan kovasti tämän kirjan lukemista.

- Jani Saxell: Ensilumi ja muita novelleja
Sain tämän esikoiskokoelman Janilta pikkujoululahjaksi. Luin muutaman novellin aamuyöllä, kun heräsin kesken unieni ja halusin olla hiljaa herättämättä ketään muuta. Ihmisellä pitäisi aina olla joku kirja yöpöydällään. :) Janin koko tuotanto on tutustumisen arvoinen.

- Chef Ramzi: Arabialainen keittiö
Tänä syksynä on tullut selailtua tuoreita ruokakirjoja. Tämä teos on jäänyt kummittelemaan mieleeni, ja joka kerta kirjakaupassa käydessäni meinaan sortua ostamaan sen. Kannessahan on pomegranaatti! Itse asiassa en tiedä, miksen ole jo ostanut tätä. Kyllähän ihminen hullumpaankin rahaansa tuhlaa, esimerkiksi sukkahousuihin ja korkokenkiin, joita ei oikeastaan tarvitse. Ja käsilaukkuihin. (Minusta on tullut Seija "Carrie" Vilén).

Teoksesta voi lukea enemmän vaikkapa Umamista.

Viereisen pomergranaatinmallisen kuusenkoristeen kuvan löysin Woof Nanny -blogista. Ei aavistustakaan, mistä tuollaisen koristeen voi ostaa, mutta hieno se on!

Blogitekstin yläkulmassa olevan pomegranaattiornamentin on sen sijaan suunnitellut Michael Aram.



*****

Nyt siis vuodenvaihdetauolle. Tunnen yhä suussani parsan maun, the ultimate "onkos tullut kesä nyt talven keskelle" -aamupala näin joulun alla. Aion nauttia kynttilänvalosta, ajatella kumpupilviä ja taatelikakkua, pipareita ennen kello kahdeksaa ja suklaata after eight. Kuunnella Nightwishin uusinta levyä aina vain uudestaan ja yrittää pitää ääntä hiljaisella, jotta naapurit eivät hermostu. Sujauttaa violetti paita raidallisen paitapuseron sisään ja nukahtaa kesken lauseen. Ehtiihän sitä huomennakin kirjoittaa blogia, tai ensi vuonna. Ikävä tänne tulee, mutta en minä minnekään katoa.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa ostaa Ilkka, jos haluat lukea Sormet sahramissa - teoksen arvostelun! Hyvältä vaikuttaa! :)

    VastaaPoista