Ihan kohta Sormet sahramissa on kauppojen hyllyillä. Mondo ehti tehdä jo jutunkin, ja uusimmassa Oliviassa on pieni maininta. Lauantaina kokkaan Turun ruokamessuilla jotain hyvää - olen jo päättänyt, mitä jotain, mutta en kerro. Tulkaa itse katsomaan ja maistamaan!
Pro-seminaarissa päätin, että teen kandintyöni intialaisen proosan ruokakuvauksista. Rajaan aiheen ruoan käyttämiseen vallan symbolina, ja valitsen 1-2 esimerkkikirjailijaa. Sahramikirjassa heitä on esitelty enemmänkin.
Opiskelukaveri vinkkasi, että Metro-lehdessä oli juttu Intian kasvavista diabetes-luvuista ja roskaruoan suosion kasvusta. Unohdin ottaa Metron bussista mukaan, mutta Googlaamalla löytyy lisää tietoa. Sieltä linkitin kuvankin blogiini, Proud to be Indian -sivustolta. "Indian food is very healthy and tasty". No, onhan se, tietysti. Pitää vain osata valmistaa sitä kevyesti. Kaikkea ei tarvitse uppopaistaa, ja tuoreita vihanneksia voi käyttää runsain käsin.
Turussa aion tehdä jotain raikasta ja kevyttä sekä sen lisäksi yhden kaloripitoisemman maistiaisen. Ei nimittäin ole hyvä olla fanaattinen ruoan suhteen.