Viime vuoden puolella luin upean kirjan: Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle. Ostin sen käydessäni kuuntelemassa Tammen kolmea naiskirjailijaa. Aiemmin kirjoitin Annamari Marttisen Erosta ja Johanna Hulkon romaanista Jostakin kotoisin. Tämä on nyt se kolmas.
Minä niin tykkäsin! Pidin romaanin väkevästä aistillisuudesta ja tarinan monitasoisuudesta. Haluaisin lukea Marja Leenalta sata kirjaa!
Kertomuksen keskiössä on tyttö nimeltä Toinen, kuolleen siskonsa mukaan nimetty Marketta. Riemastuttavia, ihastuttavia ja viisaitakin ovat Toisen mielikuvitusleikit:
Tuomiovirta oli täysin muualla, sen yllä liihotteli enkeli vahtimassa ettei vahingossa kukaan muu kuin täydellisen paha joudu mustaan venheeseen. Enkelillä oli viisautta enemmän kuin ikinä yhdelläkään ihmisellä, eikä sopimuksia kenenkään kanssa. (s. 125)
Mieleenpainuva oli myös laajempaan tarinaan upotettu yksityiskohta, siniset saunanlauteet. Kun Toisen äiti, Siviä, saa kuulla miehensä vierailleen markkinareissulla minkä lie hutsun luona, hän maalaa kostoksi saunanlauteet sinisiksi: siinäpä saa sitten Kaarlo niitä katsella ja ikänsä syntinsä muistaa. Ajan myötä sininen väri kuitenkin haalenee ja kuluu istumakohdista pois.
Aika on ihmeellinen parantaja.
*****
Marja Leena sattuu muuten olemaan kaksinkertainen kollegani: hänkin on koulutukseltaan sairaanhoitaja. :)
Näin neuvoo kuollut Marketta Toista:
Jättäisit sinäkin kirjeesi vähemmälle, alkaisit miettiä omia tekemisiäsi. Menet lukioon, pääset ylioppilaaksi. Sinuna en rupeaisi sairaanhoitajaksi, en vaikka Siviä sitä ehdottaa. Naiselle sopiva ammatti, justiinsa. Tai rupea vaan, Siviä on tyytyväinen ja sinua juoksuttavat sairaat kanssa. (s. 172)
:D
*****
Kirjeitä kiven alle huomioitiin laajalti blogeissa, mutta jostain oudosta syystä se ei saanut osakseen kovinkaan paljon mediahuomiota. En ymmärrä miksi. Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden Tiiliskivi-palkinnon ehdokkaana se kyllä oli, ansaitusti.
Enemmänkin löytyy siis muista blogeista, esimerkiksi Opuscolosta ja Leena Lumen blogista. Kannattaa lukea! Koska pelkään pahoin, että tämä oma tekstini antoi nyt vain pientä esimakua, eikä tehnyt todellista oikeutta näin hienolle, mieleenpainuvalle kirjalle.
Seuraavaksi suuntaan kirjastoon hakemaan Marja Leenan esikoisen, Aidan.