Voittoon!

On se vain huimaa, että kuplavolkkari kisaa mersun kanssa! Pekka Haaviston kampanjabudjetti on muistaakseni noin kymmenesosa siitä summasta, millä Niinistö mainostaa. Mutta niin vain ovat samalla viivalla vaalien toisella kierroksella. Tässä on nyt kansa puhunut.

Suomalaiset ovat fiksuja. Me haluamme näköisemme presidentin. Ihmisen, jota on helppo lähestyä ja joka osaa hommansa. Me emme sokaistu koreista kuvista tai epäolennaisuuksista vaan pohdimme asioita syvemmin.

Tulee tiukka kisa.

Joitakin epäilyksen ääniä olen kuullut. Jotkut luulevat vaalien toisen kierroksen olevan jonkinlainen muodollisuus, läpihuutojuttu.

"No Sauli tän voittaa kuitenkin," he huokailevat. 

Miksi voittaisi? Siksikö, että Isot ja Vahvat voittavat aina? Eikö joskus tavallinen ihminen voisi onnistua? Eikö kakkonen kerrankin voisi olla ykkönen? Eikö se juuri ole suomalaisinta suomalaisuutta?

Sitä paitsi minä en suostu uskomaan, että demokratia on "läpihuutojuttu".

Tosin ei Pekka Haavistokaan ihan "tavallinen" ole: hänessä on sitä samaa, mitä Ahtisaaressakin - Pekan kokemus maailmalla erityisesti rauhantyön parissa on aivan omaa luokkaansa. Hänestä saisimme presidentin, josta voisimme olla ylpeitä.

Uskon, että pystymme voittamaan nämä vaalit. On syntymässä kansanliike aidon suvaitsevaisuuden puolesta. Ihmisestä tuntuu aina hyvältä huomata, että pienillä teoilla voi saada aikaiseksi isoja muutoksia, kunhan vain uskallamme tehdä näitä tekoja yhdessä. 

Minä sitten menin ja lahjoitin Pekan kampanjaan 10 euroa. Tilinumeron löysin kampanjasivuilta. (Sieltä muuten luin, että ihmiset todella haluavat tukea tätä ehdokasta: lahjoitusten summa on noussut huimaa vauhtia. Ihmiset antavat vähästään, mutta onhan meitä paljon!) 

Ja sitten ostin tyttärelle junalipun, jotta hänkin pääsee äänestämään ehdokastaan. Opiskelijan budjetti on pieni ja viimeisillä punnilla hankitaan mieluummin leipää ja maitoa.

Joskus demokratia on näin pienestä kiinni.

*****

Ultra Bran konsertti myytiin loppuun kahdessa tunnissa, mutta Pekan kampanjan ajalle on suunniteltu paljon muutakin mielenkiintoista. Itse osallistun ainakin kirjailijatapahtumaan 31.1. Paikkana tälläkin kertaa Ravintola Kuudes Linja Helsingissä.

Maakunnissa Pekan tapaa muun muassa Kemissä, Rovaniemellä, Tampereella ja Pirkanmaalla, Jyväskylässä, Kuopiossa, Vaasassa, Kokkolassa, Haminassa, Kouvolassa ja Kotkassa.

****

Hitsi, miten mieletön ajatus: kuplavolkkari voi ihan oikeasti voittaa mersun!

Suustani soljuu

...sanoja.

Tänään ystäviä kylässä ja valkosipulivodkaa. Sellainen ilta. Keskustelimme kirjoittamisesta, vaaleista, kärsivällisyydestä, rakkaudesta ja sovintoseksistä (joka on muuten erinomainen idea). Illoista keskellä viikkoa ja junan jytkeestä. Pian se vie ihmisen jonnekin, vaikkapa jonkin linnan kupeeseen, ihanaan kaupunkiin. Ferrarin kyytiin. Kosken pauhuun, raudan tuoksuun. Pullotettuun yöhön.

Mitä tapahtuikaan, kun Pohjan akka oli hyllyllä kypsymässä? Entä sinä aikana, kun vietin taas muutaman päivän sen parissa? Olen liian kiivas kuulemaan, liian malttamaton, mutta onhan tämä minun tarinani.

Tiedän, että joskus on hyvä olla hiljaa ja antaa suunnitelmien hioutua rauhassa. Silloin kannattaa salvata suu ja sitoa sormet sinisin sitein, vaikkakin vain päiväksi tai pariksi. Ei ole aika tarinoiden, haavekuvain tai harhojen. Eipä auta kuin odottaa. Vartoa milloin aurinko nousee ja tänne tulee taas kevät.

Polun suunta on nähtävä, jotta sitä pitkin uskaltaa kulkea. Määränpäästä viis: on vain tiedettävä, mihin suuntaan tarina vie, vaikka sen loppuratkaisu ei vielä viipyilisi edes ilmassa, tuoksunhäivänä.

Mutta ikävähän noiden kirjoitustaukojen aikana tulee. Helvetti soikoon, miten kirjailija kaipaakaan tarinaansa! Riistävä ikävä se on, kamala kaipuu sanojen pariin. Onneksi pienikin tauko kirjoittamisessa riittää: pian huomaamme taas, mikä siinä olikaan tärkeää ja miksi sitä niin rakastamme.

On se siunaus, kun saa pukea ajatukset saduiksi eikä tarvitse huutaa niitä ilmiauki, kuuna kullan valkeana kuultavaksi kaiken kansan. Silloin ei haittaa, vaikka miten olisi salpa suulla ja sinisiteitä sormien ympäri. Silti sitä vain kirjoittaa sanoja, sylejä sivun täyteen. Sopusuhtaisia, suuhun soljuvia, suloisen tuttuja kielelläni.

Pohjan akan viime metrit

Viikonloppu Pohjan akan parissa. Se onkin ollut ajatushyllyllä monta kuukautta, muhinut siellä ja murissut. Perjantaina sain kustantajalta viimeisimmät kommentit, ja kirja ilmestyy ajallaan Kalevalanpäivänä.

On se vain ihmeellistä. Että saa tehdä tätä työtä.

Välillä keskeytän kirjoittamisen ja puhun puhelimessa. Tällä hetkellä osaan keskustella lähinnä verbeistä: "Mitä autot tekee? Joo, kurvaa on hyvä, kiitos." 

Välillä vaalikampanjoin. Kuopuksen vaunuihinkin hankin kampanjapallon, jolle hiukan hymyiltiin rappukäytävässä. Hyvä hymy se oli, vaikka hymyilijä tituleerasikin minua "vihreäksi tytöksi"... Vihreys näemmä nuorentaa. Olen sentään moisia hymyilijöitä vanhempi.

Haaviston ilmapallo on muuten vaaleanlila, tietääkseni hymyilijän lempiväri.

 

Istuin muutama viikko sitten kapakassa. Vanhempi mieshenkilö mittaili minua katseellaan ja sanoi ykskantaan: "Biaudet'a sitten äänestät?" Ennen kuin ehdin edes vastata hän huomasi käsilaukkuni (kuva 1, vasemmalla) ja julisti voitonriemuisesti: "Ei kun ihan selvästi Haavistoa!" En tiedä, miten kassini voi olla niin paljastava ja miksi muutoin näytän Biaudet'n kannattajalta. :D

En tiedä, mitä vanhempi mieshenkilö olisi sanonut toisesta lempparikassistani (kuva 2, oikealla). Äänestymiskäyttäymiseeni se ei silti olisi vaikuttanut.

Ulkona näyttää talvelta. Nyt lepuutan ääntäni, koska olen lukenut Pohjan akkaa ääneen useamman tunnin, ihan vain tekstin rytmin takia. Lähden ihan kohta ulos. Mietiskelen mielessäni, miksi joudun aina kävelemään yksin lumisateessa ja näissä kimaltelevissa postikorttimaisemissa, kun se olisi ihaninta tehdä tassu tassussa? Vaan ehkäpä tämä on kirjailijan osa: pitää olla jostain haikea niin saa kosken pauhinaa ja jonkinmoista murinaa tekstiin. Kuka sitä pelkästä kermakakusta ja eroottisista aamiaisista jaksaisi lukea? Välillä on sanottava, että nyt perkele.

Sitä kutsutaan kaiketi särmäksi. (Mutta oli se nyt vähän vihjekin.)

No niin.

Pohjan akka on ylpeä kotka, satapäinen peto ja graniittipylväs. Jatkan kohta kässärin parissa.

Hesarin kulttuuriprofiileista ja sananen Fingerporia

Helsingin Sanomien juttu 12.1. presidenttiehdokkaiden kulttuuriprofiileista on herättänyt keskustelua. (Jostain syystä en nyt löydä linkkiä itse juttuun.) Lehti julkaisi artikkelin, jossa listattiin ehdokkaiden taiteilijatukijoita otoksena tukilistoista. Haaviston kohdalla vain kolmen kirjailijan mainitseminen antoi kuitenkin harhaanjohtavan kuvan siitä, miten monet kirjailijat(kin) Haavistoa tukevat. Vertailun vuoksi esimeriksi Niinistöltä oli listattu kaksitoista. 

Leevi Lehdon järjestämässä tapahtumassa menneellä viikolla oli paikalla kirjailijoita ja kääntäjiä satakunta, vaikka tilaisuus oli järjestetty melko spontaanisti ja vieläpä keskellä viikkoa. 

Toki Helsingin Sanomien jutun tarkoitus oli "kertoa, millaiset kulttuurielämykset koskettavat ja herkistävät kutakin presidenttiehdokasta", kuten toimituksen vastauksessa kirjailijajoukolle sittemmin korostettiin. Jutun pääpointti ei ollut mitata, kenellä on pisin lista. Fair enough, mutta kun jo jutun otsikossa mietittiin kuka on kulttuurin ykkösehdokas.

Tämä on mielenkiintoinen keskustelu siksikin, että tavallinen äänestäjä ei aina tule ajatelleeksi, miten tärkeä ja vaikutusvaltainen rooli medialla on vaalikampanjassa. Tavallinen ihminen lukee jutun sitä sen kummemmin analysoimatta ja saa sellaisen kuva, että kulttuuriväenkin ykkösehdokas olisi joku tietty varma ennakkosuosikki. Näin rakennetaan kuvaa henkilöstä, joka on täysin ylivoimainen ja jota ei muka pysty haastamaan kukaan.

Kyllä sen pystyy haastamaan, kun vain kasataan äänet kokoon! Asenteesta se on kuule kiinni tämäkin.

Minulla on vahva tunne, että ensi viikon sunnuntaina juhlitaan!

*****

Tänä iltana Haavisto keskustelee Pertti Jarlan kanssa siitä, mitä opittavaa Suomella on Fingerporista. Illan ohjelmaan sisältyy myös Kaari ja Roni Martinin flamenco-esitys ja musiikkia Könsikkäiltä sekä Rainer Frimanilta.

Aika: 14.1.2012 klo 19 alkaen

Paikka: Ravintola Allotria (Hämeentie 68, Helsinki)

Kirjailijat ja kääntäjät haluavat Haaviston

presidentiksi! Huomenna mukana nonstop-maraton-readingissä: Ravintola Kuudes Linja, Hämeentie 13, Helsinki.

 Tässä linkki.

"Julkisessa keskustelussa vihalla, pelolla ja katkeruudella on liian suuri painoarvo. Kirjailijat ja kääntäjät haluavat olla mukana yrityksessä saada myös toisenlaiset äänet kuulumaan, muuttaa suuntaa. He haluavat Pekka Haaviston Suomen presidentiksi."

Mukana on paljon tuttuja, ainakin nämä:

Marja-Leena Airaksinen
Kari Aronpuro
Veijo Baltzar
Eija-Elina Bergholm
Mikael Brygger
Toni Eerola
Pekka Haavisto
Tero Hannula
HP Heikkinen
Jaakko Heinimäki
Sami Hilvo
Heikki Huttu-Hiltunen
Elina Hirvonen
Ville Hytönen
Tuukka Hämäläinen
Tarja Härkönen
Katri Kaarniala
Katja Kettu
Jyrki Kiiskinen
Matti Kilponen
Karri Kokko
Anita Konkka
Jukka Laajarinne
Leevi Lehto
Rosa Liksom
Juhani Lindholm
Jukka Mallinen
Tommi Melender
J. Pekka Mäkelä
Esa Mäkijärvi
Antti Nylén
Jukka Parkkinen
Maria Peura
Tommi Parkko
Tiina Pystynen
Pilvi Pääkkönen
Miika Pölkki
Tiina Raevaara
Anu Rinkinen
Oscar Rossi
Markku Rönkkö
Anuirmeli Sallamo-Lavi
Jani Saxell
JP Sipilä
Jari Tammi
Henriikka Tavi
Ilpo Tiihonen
Miia Toivio
Tero Valkonen
Leena Valmu
Seija Vilén
Katariina Vuorinen
Hannu Väisänen
Marja Witch
Hamdam Zakirov