Karsikkopuu

Hankin kirjastokortin Hämeenlinnaan! Ensimmäinen upouudella kortillani lainattu teos on Ville Hytösen Karsikkopuu. Hytönenhän asui aikaisemmin Hämeenlinnassa - nykyään hän toimii muun muassa Tulenkantajien kirjakaupan nuorempana isäntänä, Tampereella.

Karsikkopuu on kaunis, muinaisella tavalla maaginen runokokoelma. Itämeren vanha kulttuuri, Vienan Karjala, Ruijanmaa. "Metsästäjien ja kalastajien salattua kieltä oli muistoina saduissa, urttien loruissa", sanotaan omistussivuilla. Ja sen alla itse omistus: "ämmöilleni oi ämmöilleni".

Luin kirjan yhdeltä istumalta ja palasin sen pariin vähän väliä illan aikana, aivan kuten hyvän runoteoksen kanssa kuuluukin tehdä.

Tällainenkin kaunis sieltä sivuilta löytyi:


"Minkä minä mahan, kun luontoni on niin hellä,
että silmäni vettä valuu", valittaa maaliskuu ja valitaan
kuista kauneimmaksi. Otti ilkeä pieni mies kuun
mukaansa ja silloin jäi vuoteen aukko ajan mennä,
tuli kuivempi huhtikuu.
(s. 12)


Kauniita oli paljon. Ajatella, että joku osaa sanoa niin ihanasti, että aamu (joka "hiljaa otti käteensä ruohoisen kapustan") otti mukaansa myös "vitivalkoisen taivaan, aavan sinen halajavan haavan".
aavan sinen halajavan haavan
(s. 47)


Enkä voi mitään sille, että seuraavasta mieleeni nousee vallan eroottisia kuvia:
Nuijamies liikkui yksin. Yksisilmäinen tyttö.
Sen pituinen starina.
(s. 67)


(Tosiaan, starina. Sanokaapa se ääneen, nopeasti niin.)


Pidin myös runosta "Neljä itkuvirsiin päättävää laulajaa", jonka lay-out ei pääsisi oikeuksiinsa tässä blogisivulla (ja jota en siksi tähän laita). Siinä on Mateli, Lari, Moarie (josta en löytänyt linkkiä, mutta joka lienee Arhippa Perttusen sisko)  ja Mattvei (Perttusen poika, kaiketi). 


hiihti soita, hiihti maita, hiihti korpia kovia,


hän on jokaisessa 
meissä


(s. 42)


Hieno, hieno teos! 


tuikkuna paloi aapa 
(sivulla 47)

Kyllä, KYLLÄ!

"Onko kirjailijaksi tuleminen muuttanut sinua ja elämääsi?"

Jäin miettimään, kun kerran kysyttiin. Elämässä on niin monia asioita, jotka kasvattavat. On lapsena oloa ja vanhemmaksi tuloa, työntekoa, rakkautta ja aika ajoin surua. Uskoa uusiin alkuihin ja tervettä lempeä, kosketusta ja kesäpäivää. On juhlapyhiä rakkaiden kanssa ja ilman heitä, jolloin kaipuu saa sormet kirjaimille ja syntyy taas uutta tekstiä.

Ja siinäpä se kenties on: vaikka kirjoittaminen muuttaa elämääni, myös elämä vaikuttaa siihen, miten ja mistä kirjoitan. Joskus on vaikea ymmärtää, kumpi tapahtui ensin.

Kirjoittaminen työnä vaatii yksityisyyttä, mahdollisuutta uppoutua. Olen aina pitänyt itseäni sosiaalisena ihmisenä, mutta tämän työn myötä olen löytäni sisäisen erakkoni. Nautin siitä, että saan liikkua tukka harittaen ja pyjama repsottaen asunnossani, juoda haaleaa kahvia, levitellä papereita ympäri lattiaa, koska siten hahmottaa draaman kaaren paremmin. Ja havahtua vasta siihen, kun ovi käy. Kuinka kiitollinen onkaan kirjailija, kun sisään astuu ihminen, joka sanoo: "Älä huoli kulta, minä laitan meille pastaa." Sillä niinkin onnekkaasti voi kirjailijalle käydä tässä vaatimattomassa elämässä.

 

Mutta mitä työpäivän aikana sitten tapahtuu? Miksi tukka harittaa?

Kaikki kirjoittavat ihmiset tunnistavat tuon virtaavan, jännittävän tilan. Se on kuin sukellus aliseen; outo ja kiehtova todellisuus, missä mikä tahansa on mahdollista. Minä olen siinä tilassa silloin, kun sormeni takovat näppäimiä tahattoman kovaa ja tietyissä kohdissa - ehkä todella hyvän sivun tai kliimaksilauseen lopussa - heilautan oikean käteni ilmaan kuin elokuvien kapellimestari.

Kirjoittaminen opettaa kuitenkin myös nöyryyttä, sillä yksityisestä luonteestaan huolimatta se on sosiaalista toimintaa. Oman tekstin kohtaaminen ja tarkastelu kriittisin silmin pitää jalat maassa. Pikkuhiljaa kehittyy myös taito työstää tekstiä palautteen avulla ilman, että menettää alkuperäisen ideansa, äänensä tai sanomansa. En usko "darlingsien" tappamiseen, vaan jalostan niistä tarvittaessa jotain uutta. Sillä myös rakkauden edessä on oltava nöyrä, vaikka se joskus saisikin sinut sanomaan hupsuja asioita. Jotkut niistä jääkööt yksityiseen käyttöön. Kenties se on "hanipuppelin" tarkoitus - kaikella on paikkansa ja aikansa, eikä kaikea tarvitse julkaista kirjana tai kirjan sivuilla.

Koskaan en siis poista mitään vain tappamisen ilosta tai inhosta, tai siitä pelosta, että olen liiaksi siihen kiintynyt. Sellainen  karsiminen kuulostaisi selibaattisoturin joogalta, Ei-nimisen jumalan kumartamiselta pylly pystyssä, otsa maassa ja näkökenttä rusinaksi kutistuneena. Kamalasti on puhuttu Ein tärkeydestä. Vaihteeksi haluan julistaa, että joskus on osattava sanoa myös KYLLÄ! Kyllä kirjoittamiselle, elämälle, rakkaudelle ja kaikelle, mitä kyynikot patetiaksi kutsuvat!

Semmoinen on kirjailijan työpäivä. Paitsi ehkä niinä yksittäisinä kertoina, kun illalla vaihdetaan kuulumisia ja on pakko kertoa, että kirjoitin koko päivänä vain yhden lauseen. (Tosin ainahan siihen voi lisätä kuin Joyce: "Mutta se oli hyvä lause!")

Summa sumarum?

Kirjailija on onnellinen kirjoittaessaan. Jos kuluu viikko tai kaksi ilman mahdollisuutta työstää omaa tekstiä, tulee levoton ja tyytymätön olo. Siinä mielessä kirjoittaminen on hiukan niin kuin seksi.

Eli miten se on muuttanut elämääni? Ainakin sen kautta olen oppinut tuntemaan paremmin itseäni - sitä, mitä haluan, mistä nautin ja kuinka suurin nautinto syntyy jakamisesta, tarinan antamisesta toiselle ihmiselle. (Puhun nyt tietenkin kirjoittamisesta, mutta kyllä sama pätee myös seksiin. Ja ehkä elämään yleensäkin. Se on Kyllä-filosofiaa.)

Marilyn lukee englanniksi ja Leevi kääntää suomeksi

Nyt se on sitten ilmestynyt: James Joycen Ulysseksen uusi käännös! Suomennoksen takana on Leevi Lehto, ja kimppalukemaan haastaa Marjis Kirjamielellä.

Hämeen Sanomissa oli muutama päivä sitten koko sivun juttu kirjan ilmestymisestä. Leikkasin lehdestä kuvan Marilyn Monroesta lukemasta Ulyssesta, ja nyt se on kehyksissä työpöydälläni.

Marilynin vieressä taisi lukea "Hen lukee kirjaa"... Suomennoksessahan on käytetty uudissanaa hen feminiini-merkityksessä she. Ruotsissa hen-sanaa sen sijaan käytetään sukupuolineutraalissa merkityksessä hän.

Han/hon/hen ja hän/hen ja mikä piru olisi sitten suomalainen uudismies? Cock? Olen ihan sekaisin. Kun olen blondikin. 

Ulysseksen aion lukea heinäkuussa!

Klassikko kesäksi

Kävin Tapiolan vanhan keskustan antikvaarisessa kirjakaupassa, Tessissä. Kesälomani alkaa muutaman päivän päästä, ja halusin valita itselleni lomakirjan. Aion lukea sitä rannalla. Otan mukaan piccolopullon punaviiniä ja voileipiä, tomaattia ja mozzarellaa. Tai mansikoita ja roséviiniä, pussillisen vaahtokarkkeja.

Tessi on viehättävä pieni divari, jonka kellarikerrokseen laskeutuessa silmät osuvat Sinuhe Egyptiläisen alkusanoihin:

”Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni faraoita, sillä heidän tekoihinsa olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan."

Sinuhen olen jo lukenut, ja se onkin yksi suurista suosikeistani. Mutta vaikka se on ehdottomasti toisenkin lukukerran arvoinen (ja siksi sitä hiplasin hetken hyllyjen välissä), halusin jotain aiemmin lukematta jäänyttä.  Jotain, jonka olen jo kauan halunnut lukea, mutta jonka aika on vasta nyt.

En etsinyt mitään erityistä; tahdoin vain poimia hyllystä kirjan, joka jollain oudolla tavalla onnistuu vetämään sormiani puoleensa. Ja löytyihän sellainen: Umberto Econ Ruusun nimi. Eli tänä kesänä vietän aikaa William Baskervillen ja kuolevien munkkien seurassa.

Divarin omistaja kertoi, että tämä oli jo kyseisen romaanin kolmas kappale, jonka hän on myynyt kahden viikon sisällä! Sellainen on tapiolalaisdivarissa täysin poikkeuksellista.

Mystistä. Nyt tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan.

Yle Radio 1:n Radioteatteri esitti Ruusun nimen viime vuonna. Pääosissa Esko Salminen, Kari Heiskanen ja Aaro Wichmann.

*****

Kannattaa muuten tsekata Tessin kotisivut. Valikoimalistoista voi löytyä vaikka mitä! Mielenkiintoista on myös se, että antikvariaatin paikalla on toiminut kirjakauppa jo 1950-luvulla, Tapiolan perustamisesta lähtien. Sen nimi oli Mäntyviidan Kirja ja Paperi.

*****

Vilkaiskaapa myös Name of the Rose kirjankansikisan tuloksia! Tämän linkin kautta näkee voittajan, ja sivuston kautta pääsee näkemään lisää ehdokkaita. Ovat hienoja!