Tällaisia mietin, näitä kirjoja katselen

Joulu ilmestyi yllättäin. Tämä syksy on ollut yksi erityisimmistä elämässäni, niin paljon on tapahtunut.

Vuoden ehkä viimeiseen blogitekstiini listaan kirjoja, joita en ehtinyt lukea. Ensi vuonna palaan näihin aivan ehdottomasti! 

-Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle

Kaksinkertaisen kollegani toinen romaani, josta on kaunis blogiarvio muun muassa Opuscolo-blogissa.

- Johanna Hulkko: Jostakin kotoisin

Geokätköromaani! Johanna asuu kirjailijakaupunki Nokialla, samassa paikassa kuin Avaimen Marisha Rasi-Koskinen. Kirjoitin Johannan esikoisromaanista aiemmin blogiini.

- Virpi Hämeen-Anttila: Railo

Virpi lähetti minulle uusimman romaaninsa. Ihana lahja! :) Sopivia kirjaan liittyviä linkkejä etsiessä sitä löytää myös uusia blogeja, esimerkiksi Jonnan Rakkaan kirjapäiväkirjan.

- Heidi Jaatinen: Jono
Kuulostaa hulvattomalta! Pidin kovasti Heidin esikoisesta, josta kirjoitin myös blogiini.  
Jono arvioitiin Kiiltomadossa yhdeksi "kotimaisen kirjasyksyn erikoisista tapauksista", ja varmasti aivan oikein: lajityypiltään se on kotimaisessa proosassa suhteellisen harvinainen "hulppea, sarkastinen farssi". Blogiarvioita lukiessani olin huomaavinani saman, minkä Kiiltomadon Maija Katariina Jelkänen: Heidin esikoisteoksen "realistisella koskettavuudella luotu varjo" on varmasti pitkä.
Minun mielestäni on hulppeaa, että Heidi onnistui yllättämään kaikki! Odotan kovasti tämän kirjan lukemista.

- Jani Saxell: Ensilumi ja muita novelleja

Sain tämän esikoiskokoelman Janilta pikkujoululahjaksi. Luin muutaman novellin aamuyöllä, kun heräsin kesken unieni ja halusin olla hiljaa herättämättä ketään muuta. Ihmisellä pitäisi aina olla joku kirja yöpöydällään. :) Janin koko tuotanto on tutustumisen arvoinen.

- Chef Ramzi: Arabialainen keittiö

Tänä syksynä on tullut selailtua tuoreita ruokakirjoja. Tämä teos on jäänyt kummittelemaan mieleeni, ja joka kerta kirjakaupassa käydessäni meinaan sortua ostamaan sen. Kannessahan on pomegranaatti! Itse asiassa en tiedä, miksen ole jo ostanut tätä. Kyllähän ihminen hullumpaankin rahaansa tuhlaa, esimerkiksi sukkahousuihin ja korkokenkiin, joita ei oikeastaan tarvitse. Ja käsilaukkuihin. (Minusta on tullut Seija "Carrie" Vilén).

Teoksesta voi lukea enemmän vaikkapa Umamista.

Viereisen pomergranaatinmallisen kuusenkoristeen kuvan löysin Woof Nanny -blogista. Ei aavistustakaan, mistä tuollaisen koristeen voi ostaa, mutta hieno se on!

Blogitekstin yläkulmassa olevan pomegranaattiornamentin on sen sijaan suunnitellut Michael Aram.

*****

Nyt siis vuodenvaihdetauolle. Tunnen yhä suussani parsan maun, the ultimate "onkos tullut kesä nyt talven keskelle" -aamupala näin joulun alla. Aion nauttia kynttilänvalosta, ajatella kumpupilviä ja taatelikakkua, pipareita ennen kello kahdeksaa ja suklaata after eight. Kuunnella Nightwishin uusinta levyä aina vain uudestaan ja yrittää pitää ääntä hiljaisella, jotta naapurit eivät hermostu. Sujauttaa violetti paita raidallisen paitapuseron sisään ja nukahtaa kesken lauseen. Ehtiihän sitä huomennakin kirjoittaa blogia, tai ensi vuonna. Ikävä tänne tulee, mutta en minä minnekään katoa.

Aistillista ruokaa

Kandintyötä pohtiessani ja joulun lähestyessä ruoka on ollut mielessäni tavallista enemmän. Rakastan tarjoilla sitä rakkaimmille ihmisille. Rakastan kiireettömyyttä ja sitä, että valkosuklaa sulaa kielelläni.

Liitän tähän kuvan Purevege-ruokablogista, joka on mielestäni ulkoasultaan erityisen kaunis, tyylikäs ja aistillinen. Olkaapa hyvä: green smoothie, liquid salad stock full of herbs.

(Tämä Lakshmin vihreä smoothie on juotavannieltävän raikas, hiukan erilainen versio sahramikirjastakin löytyvästä perinteisestä kurkkuraidasta. :)

Hedelmiä kirjoissa

Jokaista kirjaa kirjoittaessani jokin hedelmä, marja tai mauste muuttuu erityisen merkittäväksi ja mietin sitä paljon niin hereillä kuin unissanikin. Se saa uusia makuja ja usein hyvin aistillisiakin tuoksuja pintaansa. 

*****

Keittokirjassa puhuin sahramista. Se on "jumalten ja kuninkaiden ruoka, persialaisten hautakaapujen lanka ja antiikin auringonnousun jumalattaren sekä aasialaisen munkin kaavun väri. Intian lipussa se symbolisoi uhrautumista. Persialaisille sahrami oli lemmennostattaja, ja Kashmirissa sitä käytettiin melankolian hoitoon."

Ja Mangopuun alle tippui tietenkin mango. Kielletty, mehua tihkuva hedelmä.

*****

Keväällä ilmestyvässä Pohjan akassa vilahtelee tyrnimarjoja:

"Sanat palaavat hitaasti: tyrnipensas, päivänpaiste, soraranta ja kaukainen saari. Keskikesä."

"Istumme vedenrajassa, juomme sormista tihkuvaa tyrnimehua. Kyllikki nauraa hampaat hedelmänlihassa. Hän kertoo poikatyrnistä ja kuudesta tyttötyrnistä, miten ne imevät kosteutta maasta ja paisuvat öljymarjoja."


(Kuva Vinkkilän luomutuotteen sivuilta.)

*****

Nyt luokseni on tullut pomegranaatteja. Latinaksi pomum granatum, monisiemeninen omena. Proserpine/Persephone palaa joka kevät maan päälle kantaen sylissään yltäkylläisyyden ja kasvun punaisia hedelmiä. Kristillisessä symboliikassa pomegranaatti kuvaa uskon moninaisuutta. Juutalaiset syövät pomegraatinsiemeniä Rosh Hashanan eli uuden vuoden aikaan, koska heille ne edustavat oikeamielisyyttä.  Profeetta Muhammedin mukaan pomegranaatti puhdistaa mielen kateudesta ja vihasta.

Minulle se on hedelmä, jonka murran kaksin käsin - mehu vain valuu sormiani pitkin - ja asetan aamiaiskulhoon odottamaan.

*****

Alla Botticellin Pomegranaattien Madonna ja Heikki W. Virolaisen Kalevalan Marjatta, pomegranaatti käsissään.

Suolaa ja yrttejä

Ihanaa pikkujoulunaikaa! Itse nautin suu täynnä kaikkea hyvää ja ihanaa, mitä ihminen vain kuvitella saattaa. Näistä en ehtinyt puhua sahramikirjassa:

- lumikarpaloista, jotka rasahtavat suussa ja yllättävät syöjän

- tuoreista viikunoista, täynnä siemeniä

- karamellisoidusta inkivääristä

- lilanvärisistä leivoksista

Lisäksi suklaata, paljon suklaata

ja pomegranaattia, yhä uudestaan.

Oliivejakin. Suolaa ja yrttejä.

Kaikkein parasta on, kun jo itsessään täydelliset maut sekoitetaan ja niistä tulee yhdessä jotain taivaallista.

**********

Kuva on poimittu ruokablogista, jonka nimi on Burp! 

Hyvä Herbal Salt -resepti!

Pohjan akka

Pohjan akka ilmestyy ensi keväänä. :)  Tässä linkki esittelyyn Avaimen nettisivuilla.

Kannen suunnitteli hovigraafikkoni Satu Ketola. Satu on tosi hyvä!

Sattumia ja satuja

Kun asetamme sattumanvaraiset tapahtumat osaksi kertomusta, ne näyttäytyvät meille merkityksellisinä ja jopa tarpeellisina. 

(Sanoo filosofi Paul Ricoeur. Kirjallisuustieteen pro-seminaarissa keskustelimme Mira Muurisen työstä, "Kertomus, aika ja identiteetti", joka hyödyntää Ricoeurin teoriaa  juonellistamisesta.) 

Jäin miettimään sitä, miten kerronta on kuin musiikkia. Siinä täytyy olla erivärisiä säveliä ja joskus myös jalat alta humauttava yllätys. Kaikki ei aina tapahdu ennalta sovitun nuottipaperin mukaan. Yksittäinen epäsointu, joka muuttaa tarinan suunnan, on uusi mahdollisuus johonkin kauniseen ja puhtaaseen. Sattuman kautta tarina etenee kohti (lukijalta yhä piilotettua) loppuratkaisua.

Vähän aikaa sitten joku puhui minulle todennäköisyyslaskelmista. On olemassa kaavoja, joiden avulla viisaat voivat laskea todennäköisyyden esimerkiksi lottovoitolle. Mutta miten paljon epätodennäköisempää onkaan löytää vaikkapa aarre? Ruukku täynnä kultaa ja helmiä, punaisia rubiineja kuin pomegranaatin pisaroita.

Sellaisen todennäköisyys on paljon, paljon pienempi.

Ricoeurin mukaan (ja ojentakoon Mira minua, jos olen väärässä!) sattumanvarainen saa merkityksensä siitä, miten se osallistuu juonen kulkuun. Me tarkastelemme aikaa retrospektiivisesti, nykyhetkestä käsin menneisyyteen kurotellen, palasittain, muistoja keräten. Helmikultaruukkukin olisi voinut lipua ohitsemme, jos emme olisi osanneet tarttua siihen silloin, kun se asettui osaksi tarinan kudelmaa.

Järjestämme sattumat osaksi suurta satua. Ja satukin voi olla totta, jos vain uskomme siihen lujasti. 

(Sanoo kirjailija, joka uskoo yhä ihmeisiin, ihmeellisiin satuihin ja ihmeen ihanaan mahdollisuuteen kirjoittaa uutta kertomusta.)

Kirjoituslämmittelyä

Kahlita lintu. Naulita paperille kotkan liito. Tai se hetki, kun sen jalka tarttuu koivunkonkeloon. 

Ei sitä noin vain tehdä, noista asioista kirjoiteta - linnuista ja koivuista. Eikä ole oikein puhua kahlitsemisesta ja naulitsemisesta; väkivallalla vangitsemisesta ja uhrautumisesta. Rehelliset sanat tulvivat vapaasti: ne valuvat ulos ja alas ja koskettavat herkkiä kohtia ihmisessä.

Koivun mahlaa kerätään keväthankien aikaan, viimeistään hiirenkorvien puskiessa oksista ulos. Silloin, kun kaikki tapahtuu kahdesti ja tuntuu siltä kuin valoakin olisi kahden edestä. Niin paljon ja kirkasta, että on pakko painaa tyyny kasvoille, jotta voisi levätä vielä hetki ennen kuin on aika kömpiä sängystä ja istuutua syömään. Vaikkapa burgeria. Tai valkosipulikanaa.

Kenties ihmeellisimmissä tarinoissa on ihmeellisintä juuri se, että kevätkin voi saapua jo marraskuussa ja sanat sykkivät sisälläni.

Kello on nyt puoli kaksi yöllä ja istun kirjoittamassa blogitekstiä, vaikka maailmassa olisi paljon (muka) tähdellisempiäkin töitä: pitäisi tiskata ja kirjoittaa esitelmää, laatia kritiikki romaanista ja nukkuakin vähän, kenties. Todellisuudessa haluaisin vain avata tiedostoni ja kirjoittaa taas. 

Hiukan vain lämmittelin tässä, blogin äärellä.